A Good Year – Mainio vuosi
Ridley Scott vaihtaa toiminnan lällyilyyn. Miehen uudessa elokuvassa kaupunki on omaperäisesti paha ja maaseutu hyvä. Lontoolainen pörssihai ajautuu tasapainoilemaan kahden ääripään välille, kun setä jättää miehelle perinnöksi viinitilan huviloineen Ranskassa. Elämänsuunnan muuttavista ratkaisuista kertova elokuva ei itse tiedä, nojaisiko enemmän kömpelöön slapstick-huumoriin vai suurien tunteiden draamaan. Onneton nuorallatanssi ei kiinnosta kuin korkeintaan sunnuntai-iltapäivän viihteenä.
Mainio vuosi ärsyttää. Tiedän, että elokuvan on tarkoitus olla hyvän mielen elokuva, tarina sisäisen äänen kuuntelemisesta ja mielenrauhan löytämisestä. Metropoli on paha ja haisee muovilta, uskotaan. Ranskalaisella maaseudulla näkyy inhimillisyys, kieritään mudassa hymyillen ja lauletaan viiniköynnyksille, uskotaan sekin. Kun tulee muutoksen ja ratkaisujen paikka, ohjaaja kuittaa ne olankohautuksella. Päällimmäinen reaktio on suu auki toljottava hämmästys. Rahannielijästä tulee seesteinen mies sekunnissa.
Harmi, että ohjaaja on pitänyt ideaansa liian itsestäänselvänä. Hänen olisi pitänyt älytä mässäillä sisäisen äänen epäilemisellä ja kuuntelemisella enemmän draaman tähden. Kun pörssihai löytää elämänsä tarkoituksen, kuuntelee omaa sydäntään ehkä kolmen sekunnin ajan ja kääntää kelkkaa, tarinan uskottavuus kärsii jännitteiden tasolla.
Ranskalaisneito esittää Maxille koskettavan ajatuksen: “Et se ole sinä, joka ei sovi tähän paikkaan, vaan se on sinun elämäsi, joka ei sovi tänne.” Miksi tässä kohdassa ei pauhaa mahtipontisen tyylikäs musiikki ja käytetä elokuvateknisiä keinoja niin paljon, että katsoja joutuu antautumaan lällyilylle? Elokuva on jo heti alusta lähtien antanut pikkusormensa haukotuttavalle Hollywood-kerronnalle, joten se voisi tehdä sen loppuun asti tyylillä. Kevyen sunnuntai-iltapäivän draamankin voi tehdä hyvin.
Russell Crowe on enemmän omissa saappaissaan gladiaattorina kuin itsekkäänä bisnesmiehenä. Mies ei valitettavasti ansaitse aplodeja komiikan lahjoistaan, joten kaatuiluun ja hölmöilyyn perustuva huumori ei pure. Muuten näyttelijät tekevät niin hyvää jälkeä kuin oikopolkuja suosivan käsikirjoituksen puitteissa on mahdollista.
Ainoa asia, joka aidosti ihastuttaa, syntyy pörssihain lapsuusmuistojen ja ranskalaisen maaseudun katsojaa syleilevissä kuvissa, joissa hehkuu nostalginen lämpö ja rakkaus ihmiseen. Soljuvien hetkien aikana alkaa väistämättä haaveilla idyllisestä pienen yhteisön viinitilasta ranskalaisella maaseudulla, jossa voisi vanhentua ja rauhoittua rakkaidensa ympärillä. Mitä muuta elämältä voisi lopulta toivoa? Ehkä juuri siksi heristän sormea. Tällaiseen herkkään ideaan pitäisi tarttua tarmolla ja hioa siitä timantti, eikä loikkia sen yli vihellellen.
Ranskalaista maalaisidylliä ei voi napata tapahtumapaikaksi noin vain. Jos valitsee niinkin kuluneen mielenrauhan kehdon elokuvassa, täytyy keinoissa olla terää. Hyi hyi Ridley Scott. Sinun olisi kyllä pitänyt pystyä parempaan.
A Good Year – Mainio vuosi
USA 2006
Ohjaus Ridley Scott
Näyttelijät Russel Crowe, Albert Finney, Freddie Highmore, Archie Panjabi
K7
Kesto 120 min
