Uusimmat

Adam Sandler avautui elokuvakriitikoista: ”Jokainen elokuvani haukutaan”

17.12.2015 08:51 Tatu Junni

Useimmat elokuva-arvostelijat tuntuvat vihaavan Adam Sandlerin elokuvia. Näyttelijää ei voisi vähempää kiinnostaa.

”Minua vituttavat haukut ainoastaan sen takia, että pyydän ystäviäni mukaan elokuviini ja lupaan heille, että siitä tulee hyvä”, Sandler totesi Howard Sternin radiohaastattelussa.

”Sitten järjestän koenäytöksiä yleisölle ja kaikki toimii hyvin. Mutta sitten kun ensi-ilta tulee, jokaikinen elokuvistani murskataan.”

Adam Sandler ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kiinnostunut kriitikoiden mielipiteistä – hän ajattelee omien sanojensa mukaan vain kavereidensa tunteita.

”Vannon käsi Raamatulla, en minä halua kehuja. Kun kriitikot joskus sanovat, että olin hyvä jossain ja joku soittaa kertoakseen siitä minulle, olen ihan että paskaakos tuo minua kiinnostaa”.

Sandlerin tuorein elokuva on yksinoikeudella Netflixissä julkaistu The Ridiculous 6.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat