Uusimmat

Adam Sandler oli aivan hajalla nähtyään Magnolia-elokuvan – Paljasti nyt miksi

14.10.2020 20:00 Muropaketin toimitus

Adam Sandler esitti pääosaa Magnolia-ohjaaja Paul Thomas Andersonin Punch-Drunk Lovessa.

Adam Sandler näytteli pääosaa Paul Thomas Andersonin ohjaamassa elokuvassa Punch-Drunk Love vuonna 2002. Roolisuoritusta pidetään yhtenä Sandlerin parhaista, mutta tuoreessa haastattelussa (Colliderin kautta) näyttelijä paljasti, että lähes jätti tilaisuuden käyttämättä.

Sandler kertoo saaneensa mahdollisuuden näytellä Andersonin elokuvassa tavattuaan Tom Cruisen, joka esitti keskeistä roolia ohjaajan edellisessä elokuvassa, Magnoliassa. Cruise kysyi tuolloin Sandlerilta, olisiko tämä kiinnostunut tekemään elokuvan Andersonin kanssa, mihin Sandler oli lupautunut – tietämättä lainkaan, millainen nuori ohjaaja olisi kyseessä.

Näyttelijä kertoo kuitenkin harkinneensa roolin perumista sen jälkeen, kun hän sattumalta meni katsomaan Magnolian.

“Kello oli ehkä 11 aamupäivällä, eikä minulla ollut mitään tekemistä, ja Magnolia oli silloin juuri julkaistu ja ajattelin, että hei tuohan on sen pojan elokuva, menenpä katsomaan sen. Olin ihan myyty. Istuin ensimmäisellä rivillä ja katsoin ylöspäin ihan paniikissa ja ajattelin, että hitto, tämä tyyppi on parempi kuin minä. En halua olla tässä mukana. Minähän pistän hänen elokuvansa ihan pilalle. Voi paska!”, Sandler selittää.

Tuon jälkeen Sandler soitti ohjaajalle ja rukoili tätä etsimään rooliin jonkun muun, mutta Anderson ajoi tapaamaan näyttelijää tämän kotiin, näytti käsikirjoituksen ja sai tämän ylipuhuttua muuttamaan mielensä.