Uusimmat

Adam Sandlerin ura on ollut täynnä hittejä ja huteja – Näin Waterboy-tähti itse tunnistaa, milloin homma on mennyt nappiin

19.10.2020 09:48 Muropaketin toimitus

Adam Sandler kertoo tietävänsä etukäteen, mistä elokuvista tulee hittejä.

Adam Sandlerin halloween-komedia Hubie Halloween sai ensi-iltansa Netflixissä vajaat pari viikkoa sitten 7. lokakuuta.

Sandler vieraili The Dan Patrick Show’ssa ja kertoi miten hän tunnistaa, että elokuva on mennyt nappiin ja luvassa on hitti.

– Minä vain tiedän sen, tunnen sen luissani. Kuulen paremmin, reagoin paremmin. Jos olen tehnyt jotain, josta ei tule menestystä, niin tunnen senkin luissani, Sandler sanoo.

Hubie Halloween on taatusti hitti, mutta hyvä elokuva se ei ole. Metacriticin yhteen keräämien kriitikkoarvostelujen keskiarvo on tällä hetkellä 53 / 100 ja Rotten Tomatoes -sivuston mukaan näkemästään on pitänyt 48 prosenttia kriitikoista.

Sandlerin kanssa aiemminkin työskennelleen Steven Brillin ohjaamassa elokuvassa näyttelevät myös muun muassa Kevin James, Julie Bowen, Ray Liotta, Rob Schneider, June Squibb, Kenan Thompson, Shaquille O’Neal, Michael Chiklis, Tim Meadows, Karan Brar, George Wallace, Noah Schnapp, Paris Berelc, China Anne McClain, Steve Buscemi ja Maya Rudolph.

Hubie Halloweenin käsikirjoituksen rustasivat Sandler ja Tim Herlihy.