Uusimmat

Aika lähteä

01.08.2006 20:33 Johanna Siik

Romain (Melvil Poupaud) on 31-vuotias muotivalokuvaaja. Eräänä päivänä kesken kuvaussession kamera ei pysykään kädessä ja maailma sumenee. Seuraavaksi Romain löytää itsensä lääkärin luota kuulemassa mittavien testien tuloksia. Uutiset ovat huonoja: Romainilla on syöpä, josta parantumisen mahdollisuudet ovat alle viisi prosenttia. Kivikasvoinen nuori mies kieltäytyy ehdottomasti kemoterapiasta.

François Ozonin toiseksi uusin elokuva, Aika lähteä kertoo siitä, mitä Romainille tapahtuu lääkärin ilmoituksen ja väistämättömän kuoleman välillä. Tavanomaisessa elokuvamaailmassa päähenkilö todennäköisesti keräisi ympärilleen kaikki rakkaansa, tekisi vielä jotain mitä on aina halunnut tehdä ja kuolisi kohtuullisen kärsimyksen jälkeen läheisten kyynelehtiessä sängyn ympärillä. Ozon tekee toisenlaisen ratkaisun ja juuri siksi Aika lähteä onkin hyvin vangitseva, vaikkakin vaativa elokuva.

Romain yrittää kertoa perheelleen ja poikaystävälleen väistämättömästä, mutta ei sitten kykenekään. Sen sijaan hän solvaa sisartaan (Louise-Anne Hippeau) häpeämättömästi ja heittää poikaystävänsä (Christian Sengewald) pihalle. Isoäiti (Jeanne Moreau) on lopulta ainoa, joka saa kuulla sairaudesta, sillä kuten Romain sen perustelee : ”Me olemme samanlaisia, sillä sinäkin kuolet kohta.”

Aika lähteä on tässäkin mielessä erikoinen tapaus: sen päähenkilö ei ole erityisen mukava tyyppi. Romain ei kieriskele äänekkäästi itsesäälissä, kuten taiteilijasielun voisi kuvitella tekevän, vaan itkeä tuhertaa yksinään öisin tyynynkulmaan ja ottaa pokkarikamerallaan hiljaisia kuvia maailmasta ja ihmisistä. Mutta juuri siksi, että päälle päin sairaus tekee hankalasta tyypistä vieläkin hankalamman ja eristäytyvän, on tähän helppo samaistua. Romain ei ole sankarillinen tai erityisen hyveellinen, vaan kuten kuka tahansa ja siksi inhimillinen. Ja tämä on piirre, joka monesta draamasta tuntuu yhä useammin unohtuvan.

Meri ja vesi ovat jälleen Ozonilla ratkaisevia tunnelmanluojia, kuten tuoreessa muistissa olevassa Swimming Poolissa (2003). Romain palaa lapsuutensa uimarannalle haaveissaan ja on muutenkin kosketuksissa lapsi-minäänsä. Mitään dramaattista ei paljasteta, vaan Ozon antaa kuvien lipua valkokankaan läpi kuin muistoissa, turhia selittämättä, mutta jatkuvaa valoa hohtaen.

Elokuvan loputtua jää pohtimaan, miksi se oikeastaan on tehty. Kuoleman odotuksen määräämän, jäljellä olevan ajan hämmentävän aukkoinen ja toteava kuvaus tuntuu kaipaavan jotain selitystä rinnalleen. Tai ehkä juuri siinä onkin selitys: kysyä itseltään, pystyisikö toimimaan samassa tilanteessa yhtään eri tavoin ja olisiko sillä lopulta kuitenkaan sen suurempaa merkitystä.

Le Temps Qui Reste
Ranska 2005

Ohjaus ja käsikirjoitus François Ozon
Rooleissa Melvil Poupaud (Romain), Jeanne Moreau (Laura), Valeria Bruni Tedeschi (Jany), Christian Sengewald (Sasha)

Kesto 85 min