Uusimmat

Ainutlaatuisen hienosta Hymyilevä mies -elokuvasta valokuvanäyttely Helsinkiin

01.09.2016 13:08 Tatu Junni

Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies saa ensi-iltansa huomenna 2. syyskuuta kuukausien odotuksen jälkeen. Elokuva keräsi runsaasti huomiota keväällä Cannesissa, mutta vasta nyt se saapuu kotimaisille valkokankaille.

Hymyilevä mies -elokuvan valaisijanakin toiminut Sami Kuokkanen taltioi elokuvan tekoprosessia koko kuvausjakson ajan valokuvaten.

Rajala Pro Shopissa Helsingin Postitalossa 2.9. kello 15.00 avautuvassa ilmaisessa näyttelyssä nähdään Kuokkasen näyttäviä mustavalkoisia valokuvia niin kulissien edestä kuin takaa. Valokuvissa tutustutaan paitsi elokuvan näyttelijöihin, myös työryhmän keskeiseen tunnelmaan sekä poikkeuksellisiin kuvauspaikkoihin.

Dome.fi:n arvostelussa Hymyilevää miestä kiiteltiin runsaasti mm. seuraavin sanankääntein:

”Mustavalkoista, 16-milliselle filmille kuvattua teosta voi erehtyä luulemaan vaikeaksi taide-elokuvaksi, mutta sitä se ei ole, päinvastoin. Onnellisen luuserin tarinaan pääsee helposti sisälle niin suomalainen kuin kansainvälinenkin katsoja. Kotimaiseksi tuotannoksi Hymyilevä mies on todella piristävä poikkeus, mutta ei aivan niin kaukana valtavirran elokuvasta kuin voisi kuvitella. Perinteiseen, varman päälle tehtyyn suomalaiseen bulkkimössöön verrattuna se on silti pieni mestariteos, joka osa-alueeltaan pieteetillä pakerrettu, ohjaajan oman tyylin esittelevä elokuva.”

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat