Uusimmat

Aivan mahtavaa! Helsinkiläisen elokuvateatteri Orionin toiminta jatkuu

12.09.2018 20:02 Aki Lehti

Elävän kuvan keskus Elke kertoo aloittavansa esitystoiminnan historiallisesti arvokkaassa helsinkiläisteatterissa.

Legendaarisen Orion-elokuvateatterin toiminta jatkuu kaikkien laatuelokuvaa rakastavien onneksi Helsingissä vuodenvaihteen jälkeenkin.

Elävän kuvan keskus Elke kertoo aloittavansa esitystoiminnan remontin jälkeen helmikuussa 2019. Elke on elokuva-alan järjestöjen ja vaikuttajien perustama yhdistys, joka aikoo kehittää Orionista elokuvakulttuurin tapahtumakeskuksen.

Teatterissa tullaan norminäytösten lisäksi järjestämään muun muassa yleisökeskusteluja, tekijävierailuja sekä alan järjestöjen tapahtumia.

– Yleisölle tämä tarkoittaa paitsi laatuelokuvien esitystoiminnan jatkumista myös toiminnan laajentumista entistäkin osallistavammaksi, puheenjohtaja Heikki Kujanpää kertoo.

Orionissa nähdään jatkossakin klassikkoelokuvia KAVI:n 35 mm:n filmikopioilta sekä taiteellisesti kunnianhimoisia uusia elokuvia ja kotimaisia ensi-iltoja.

Remontissa Orioniin tehdään esteettömyysvaatimukset täyttävät wc:t ja pyörätuoliluiskat. Elokuvateatterin toiminta oli aiemmin vaakalaudalla, koska siellä vielä tällä hetkellä toimiva Kansallinen audiovisuaalinen instituutti eli KAVI päätti siirtää ohjelmistonsa ensi vuoden alussa uuteen keskustakirjasto Oodiin.

Orionin hylkääminen on aiheuttanut syystäkin närää elokuvaharrastajien keskuudessa.

Orion on yksi Helsingin vanhimmista elokuvateattereista. Muropaketti kertoi sen tilanteesta ja KAVIn sekoilusta laajemmin viimeksi kesäkuussa.

Otsikkokuva Muropaketin artikkelista viime vuoden Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin avajaispäivältä, kuvituskuva KAVI.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat