Uusimmat

Katy Perry haluaa Blade Runner 2:n pääosaan: ”Toivottavasti Ridley Scott soittaa minulle”

30.07.2013 20:00 Muropaketin toimitus

Katy Perry palaa ääninäyttelijäksi syyskuussa, kun Smurffit 2 saa ensi-iltansa. Dubbaustyöt ovat kuitenkin vain välivaihe näyttelevän popparin uralla.

Brittien Metro-lehdelle antamassaan haastattelussa Katy Perry paljasti haluavansa tehdä näyttelijänä muutakin kuin vain animaatioita. Hän on jo esiintynyt myös omissa lyhäreissään sekä How I Met Yout Mother -sarjassa, mutta se ei tietenkään vielä riitä. ”Toivon ensin voittavani yleisön puolelleni animaatioilla ja tekeväni sitten muitakin elokuvia”, Perry totesi Metrolle.

Katy Perryn unelmarooli on vähintäänkin yllättävä.

”Olen todella kiinnostunut komedioiden tekemisestä ja lisäksi olisi ihan mahtavaa esittää Rachaelia Blade Runner 2:ssa, jos Ridley Scott vain soittaisi minulle”.

I Kissed a Girlin laulaja maailman ehkä kehutuimman scifi-elokuvan jatko-osan pääosassa? No jaa, on maailmassa oudompaakin tapahtunut. Ja kuten Rachaelin alkuperäinen näyttelijä Sean Young tammikuussa totesi: ”Hollywoodissa tehdään virheitä” 

Blade Runner -rintamalta ei ole kuulunut juurikaan uutta sen jälkeen, kun elokuvan käsikirjoittajaksi kiinnitettiin kesäkuussa lähinnä tv-sarjoista tunnettu Michael Green. Ridley Scottilla on ainakin toistaiseksi kädet täynnä muiden projektien kanssa, joten Philip K. Dickin luomaan maailmaan tuskin päästään palaamaan vielä muutamaan vuoteen.

Lue myös:

Aika hemmetin karmivia uutisia Blade Runnerin jatko-osaa odottaville 3.6.2013

Ridley Scott yllätti: Prometheus ja Blade Runner sijoittuvat samaan maailmaan? 8.10.2012

Uusi Blade Runner -elokuva ON jatko-osa – pääosassa naispuolinen sankari 18.5.2012

Vartijaa lyönyt Blade Runner -tähti pidätettiin Oscar-gaalan jatkoilla 28.2.2012

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Metro