Uusimmat

Margot Robbie ehdolla Ghost In The Shellin Hollywood-versioon, jota kukaan ei tarvitse

04.09.2014 08:20 Muropaketin toimitus

Margot Robbie

Kaikkien aikojen merkittävimpiin anime-elokuviin lukeutuvasta Ghost in the Shellistä tehdään jenkkiversio Hollywoodissa. Animaation sijaan nyt on kyseessä näytelty versio.

The Wrap -sivuston mukaan DreamWorksin tuottaman elokuvan naispääosaan on ehdolla The Wolf of Wall Streetistä tuttu Margot Robbie. Kesän 2016 Tarzan-leffaakin tähdittävä nainen on aika yllättävä valinta rooliin, mutta kaikesta päätellen uusi Ghost in the Shell ottaa melkoisia vapauksia lähdemateriaalin eli Masamune Shirow’n mangan suhteen.

Sopimuksia ei ole vielä allekirjoitettu ja Ghost in the Shellin tuotanto on muutenkin vasta käynnistymässä. Margot Robbie on siis toistaiseksi vasta yksi ehdokas muiden joukossa, joskin ensimmäinen, jonka nimi on paljastunut. Elokuvan ohjaa Lumikki ja metsästäjä -satuseikkailusta tuttu Rupert Sanders. Vahvasti vaikuttaa siltä, että vanhassa taas vara parempi.

Vuoden 1995 ensimmäinen Ghost in the Shell -filmatisointi on mainio elokuva, joka kannattaa ottaa haltuun, vaikkei anime normaalisti liiemmin puhuttelisi.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Wrap