Uusimmat

Miksi Kick-Ass 2:ssa ei nähdä teinitytön joukkoraiskausta ja koiran tappamista?

15.08.2013 18:00 Muropaketin toimitus

Kick-Ass 2

Huomenna ensi-iltansa saava Kick-Ass 2 pohjautuu Mark Millarin ja John Romita Jr.:n sarjakuvaan. Miehet ovat olleet mukana elokuvan teossa, joten fanien ei tarvitse olla huolissaan uskollisuudesta lähdemateriaalille. Muutoksiakin on tosin tehty.

Kick-Ass 2 -sarjakuvassa nähdään muutama kohtaus, jotka ovat mukana selkeästi lukijoiden järkyttämiseksi ja shokkiarvon kasvattamiseksi. Tällaisia räävittömyyksiä ovat mm. teinitytön joukkoraiskaus sekä Coloner Stars and Stripes -supersankarin koiran lahtaaminen. Jeff Wadlow’n ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa ei ihan näin pahoihin tekoihin sorruta, vaikka elokuva ei todellakaan koko perheen viihdettä olekaan.

Yhteishaastattelussaan Jeff Wadlow sekä Kick-Ass 2 -elokuvan The Motherfucker -pahista esittävä Christopher Mintz-Plasse kertoivat oman näkemyksensä siitä, miksi sarjakuvaa ei ollut tarpeen seurata orjallisesti.

”Tämä on kuitenkin sarjisleffa ja väkivalta – niin veristä kuin onkin – on vedetty överiksi ja on kuin piirretyistä siinä mielessä, että jos mukaan olisi otettu raiskauskohtaus tai eläimen tappaminen, olisi se lässähdyttänyt elokuvan tyylin. Sellainen olisi ollut liian synkkää”, Mintz-Plasse pohti.

”Mark Millarin ja John Romita Jr.:n on tehtävä sarjakuvissa tietynlaisia juttuja saadakseen reaktioita irti yleisöstä, mutta elokuvassa minun ei ole pakko tehdä samoja juttuja, koska sarjakuvien tekijät toimivat piirrosten kautta. Kuvat poikkeavat oikeista ihmisistä automaattisesti. Minulla on siis oikeita, eläviä ihmisiä kameran edessä. Saadakseni reaktioita en joutunut menemään yhtä pitkälle kuin Millar ja Romita Jr.”, Wadlow selitti.

Christopher Mintz-Plasse ilmoitti jo Kick-Ass 2:n kuvausten aikaan olevansa huojentunut siitä, ettei hänen tarvinnut näytellä mitään niin kuvottavaa kuin toisen ihmisen raiskaaminen. Aihetta kyllä sivutaan elokuvassa, mutta tavalla, joka itse asiassa tekee pilkkaa elokuvan pahiksesta.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Hit-Girlin näyttelijä Chloë Grace Moretz esitteli veitsitaitojaan pelokkaalle Conan O’Brienille  15.8.2013
Hit-Girlin näyttelijä on eri mieltä Jim Carreyn kanssa: ”Kick-Ass 2 ei ole rankka elokuva, The Human Centipede on” 13.8.2013
Arvostelussa toimintakomedian jatko-osa: ”Härski Kick-Ass 2 ei pärjää edeltäjälleen” 13.8.2013
Jim Carrey hannasi Kick-Ass 2:sta – mitä mieltä elokuvan muut tähdet ovat asiasta? 9.8.2013
Kick-Ass 2:n uusi maistiainen paljastaa The Mother Fucker -pahiksen supervoiman 31.7.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Comic Book