Uusimmat

Pertti Kurikan nimipäivät Euroviisuihin – kai yhtyeestä kertova Kovasikajuttu on jo nähty?

01.03.2015 10:37 Muropaketin toimitus

http://plaza.fi/s/f/editor/images/kovasikajuttu292992.jpg

Pertti Kurikan nimipäivät valittiin eilisiltana Suomen edustajaksi vuoden 2015 Eurovisionin laulukilpailuun, joka järjestetään Wienissä toukokuussa.

Nyt on siis hyvä hetki katsoa – joko ensimmäistä kertaa tai kertaukseksi – yhtyeestä vuonna 2012 tehty dokumenttielokuva Kovasikajuttu.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaamassa Kovasikajutussa seurataan Pertti Kurikan nimipäivien kehitysvammaisten ammattimuusikoiden tietä tuntemattomuudesta suuren yleisön suosioon. Matkalla koetaan lukuisia riitoja, rakastumista ja pitkiä päiviä äänitysstudiossa sekä kiertueilla. Keikkamatkoilla itketään, nauretaan, juodaan ja tapellaan siitä kuka saa istua edessä.

Seuraavaksi sovitaan, ja käydään vielä ennen keikan alkua yleisön joukossa varmuuden vuoksi kehumassa bändiä.

Biiseissä lauletaan yhteiskunnan epäkohdista, mutta myös arkisemmista asioista, kuten aina yhtä ikävistä jalkahoidoista tai asuntolassa asumisen ankeudesta. Sanoituksissa kunniansa saavat myös päättäjät sekä ihmiset, joilla on vielä parannettavaa asenteissaan kehitysvammaisia kohti. Nyt saa lässytys loppua!

Kovasikajuttu / The Punk Syndrome – Trailer from Mouka Filmi on Vimeo.

Jos et jaksa edetä videovuokraamoon tai kauppaan asti, voi Kovasikajutun vuokrata myös verkosta kohtuuhintaan.

Teksti: Tatu Junni