Uusimmat

Prinsessa Leian näyttelijälle luvassa laihdutuskuuri ennen uutta Star Wars -elokuvaa

30.04.2013 08:50 Muropaketin toimitus

Star Wars

Alkuperäisessä Star Wars -trilogiassa prinsessa Leiaa näytellyt Carrie Fisher on jo pariin otteeseen vahvistanut näyttelevänsä tekeillä olevassa Episodi VII:ssa. Nyt Fisher on kertonut tuoreimmat mietteensä aiheen tiimoilta.

Calgaryn Sarjakuva- ja viihdemessuilla esiintynyt Carrie Fisher kertoi olevansa mielissään siitä, että Disney haluaa hänet mukaan, sillä ”mouse house” ei ole ennen tarjonnut hänelle töitä. Näyttelijällä on myös muita ilonaiheita.

”Olen iloinen että tämä uusi elokuva tehdään, koska kotiini lähetetään treenaaja pistämään minut todella hyvään kuntoon. Syön siis paljon sokeria ennen sitä. Ennen kuin treenaus alkaa, olen syönyt kaiken mahdollisen”, Fisher vitsaili ulkonäköönsä viitaten.

J. J. Abramsin ohjaaman Star Wars – Episodi VII:n ensi-illan on ilmoitettu olevan vuonna 2015. Toistaiseksi yhtäkään näyttelijää ei virallisesti ole kiinnitetty elokuvaan.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Calgary Herald