Uusimmat

Putous-suosikki Krista Kosonen tähdittää Katja Ketun romaanista tehtävää elokuvaa

15.01.2014 11:47 Muropaketin toimitus

Krista Kosonen

Antti J. Jokinen ohjaa Katja Ketun palkittuun romaaniin perustuvan Kätilö-elokuvan, joka saa ensi-iltansa alkuvuonna 2015. Elokuvaa tähdittävät Suomen eturivin näyttelijät.

Pääosia näyttelevät Krista Kosonen ja Lauri Tilkanen. Lisäksi elokuvassa esiintyvät Martti Suosalo, Leea Klemola, Seppo Pääkkönen, Elina Knihtilä, Tommi Korpela ja Johannes Brotherus. Solar Filmsin elokuvan tuottavat Markus Selin ja Jukka Helle.

Kätilö-elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun, samannimiseen menestysromaaniin. Antti J. Jokinen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Katja Ketun kanssa. Ensi-illan ajankohdasta tiedotetaan erikseen.

Antti Jokinen kertoo elokuvasta seuraavaa:

”Kätilö-elokuva on ennenkaikkea rakkaustarina keskellä Lapin sotaa sekä tarina ihmisten tunteista ja selviytymisestä ääriolosuhteissa. Minua eivät niinkään kiinnostaneet menneisyyden natsistigmat, vaikkakin ne ovat elokuvassa erittäin vahvasti mukana. Käsikirjoittaessani elokuvaa tuli selväksi, että Lapin sota tunnetaan Suomessa melko huonosti. Elokuva on kuitenkin tarina ihmisistä, mitä minulla on tukemassa kova näyttelijäryhmä.”

Antti jatkaa: ”Olen myös kauan halunnut tehdä elokuvan, joka sijoittuu Lappiin. Nyt se vihdoinkin onnistuu ja vielä keskellä vuoden 1944 tapahtumia, jotka kytkevät Suomen voimakkaasti koko Euroopan historiaan. Elokuvaa tullaan varmuudella kuvaamaan ainakin Pallaksella, Kilpisjärvellä ja tietenkin Jäämerellä.”

Katja Kettu puolestaan kertoo elokuvasta seuraavaa:

”Olen riemuissani, että Kätilöstä tehdään elokuva! Iloitsen etenkin siitä, että ohjaajanero Antti J. Jokinen ja Solar Films tarttuivat toimeen. Luotan siihen, että Antti tekee kirjasta kauniin ja voimakkaan elokuvan.” Kettu jatkaa: ”Kätilö on tarina sodasta, mutta ennen kaikkea kaiken voittavasta rakkaudesta. Se ammentaa klassisen tragedian keinoista, minkä tähden se soveltuu hyvin elokuvaksi.”

Lähde: Solar Films