Uusimmat

Raha puhuu: Russell Crowen Noah-elokuvasta muokataan kiireessä 3D-versio – mutta jenkit eivät sitä näe

06.02.2014 09:20 Muropaketin toimitus

Noah

Darren Aronofskyn ohjaama Noah lukeutuu kevätkauden odotetuimpiin ensi-iltoihin. Julkaisuun on USA:ssa enää muutama hassu viikko aikaa, mutta vasta nyt elokuvasta on ilmoitettu ilmestyvän myös 3D-versio.

Mikä oudointa, Noahista julkaistaan 3D-versio vain ulkomaan markkinoille, yhteensä 65 eri maassa. USA:ssa, Australiassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa teattereihin on luvassa vain 2D-versio.

3D-efektin turvin Paramount Pictures pyrkii tekemään katsojiin vielä suuremman vaikutuksen kuin ”pelkällä perusversiolla” ja luomaan näin entistä suurempaa hypeä Noahin ympärille. Pohjois-Amerikassa katsojille ilmeisesti riittää vain vahva tarina ja Noahin ”elokuvalliset ansiot” ilman turhaa kikkailua – tai näin Paramountilla otaksutaan.

Studio on huhujen mukaan myös aika hermostunut elokuvan saamasta vastaanotosta ennakkonäytöksissä, ja pyrkii nyt repimään rahat sieltä mistä saa. Jos kuvio kuulostaa kummalliselta, voi tolkkua hakea The Hollywood Reporterin artikkelista.

Suomessa Noah saa ensi-iltansa huhtikuussa. Elokuvan pääosissa nähdään Russell Crowe, Jennifer Connelly, Ray Winstone, Emma Watson, Anthony Hopkins ja Logan Lerman.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Russell Crowen Noah-elokuvan Super Bowl -mainoksessa nähdään… enkeleitä?  30.1.2014
o Tunnistatko Harry Potter -tähden uusista kuvista? Emma Watson nähdään pian valkokankaalla Russell Crowen kanssa 29.1.2014
o Russell Crowe näyttää ihan kauhuelokuvan tappajalta raamattuseikkailu Noahin julisteessa 29.1.2014

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Hollywood Reporter