Uusimmat

The Walt Disney Company panttaa tietoa uudesta Star Wars -elokuvastaan naurettavuuksiin asti

12.08.2013 12:20 Muropaketin toimitus

Disneyn tulevien elokuvien ympärille rakennettu D23-tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna. Moni odotti, että yhtiö tiedottaisi vihdoinkin jotain virallista tulevasta Star Wars -elokuvastaan Episodi VII, mutta vielä mitä.

Ainoa ”uusi” tieto J.J. Abramsin ohjaamasta Star Warsista oli D23:ssa tämä: elokuva saa ensi-iltansa kesällä 2015.

Vuosiluku tiedettiin jo ennakkoon ja koska Hollywoodin suurimmat ensi-illat aikataulutetaan USA:ssa lähes poikkeuksetta kesäkaudelle, yhtä hyvin Disney olisi voinut ”paljastaa” veden olevan märkää.

Useimmat kesän 2015 elokuvista ovat jo saaneet tarkan ilmestymispäivän, mutta ei Star Wars: Episodi VII. Elokuvasta ei myöskään ole virallisesti paljastettu sen enempää juonta kuin näyttelijöitäkään. Koska Disney sitten vihdoin suvaitseekaan avata sanaista arkkuaan, on luvassa melkoinen uutispäivä.

Ennakkotietojen mukaan Episodi VII:n kuvaukset alkavat loppuvuodesta / alkuvuodesta 2014, joten kovin montaa kuukautta ei Disney voi enää asioita faneilta pimittää.

Aikaisemmin samasta aiheesta:

Dredd 3D:n tähti ei halua roolia uudessa Star Wars -elokuvassa Star Trekin takia 5.8.2013
Hit-Girlin näyttelijä olisi valmis tappamaan roolista Star Wars: Episodi VII:ssa 1.8.2013
On ainakin yksi näyttelijä, joka EI halua mukaan uuteen Star Wars -elokuvaan 31.7.2013
Yksi alkuperäisen Star Warsin tähdistä vahvistettiin vihdoin uuteen trilogiaan 30.7.2013
Tuottajan lupaus: ”Uudet Star Wars -elokuvat eivät toista edellisen trilogian virhettä” 29.7.2013
Katse kohti tulevaa: lista vuoden 2015 suurimmista ensi-iltaelokuvista 25.7.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider