Uusimmat

Transformers-tähti joutui esittelemään penistään saadakseen haluamansa elokuvaroolin

07.01.2014 21:50 Muropaketin toimitus

Nymfomaani

Transformers-elokuvista parhaiten tunnetulla Shia LaBeoufilla on rooli Lars Von Trierin Nymfomaanissa, mutta ihan helpolla se ei irronnut.

Nymfomaanin tuotantoyhtiö Zentropa on julkaissut YouTubessa haastatteluvideon, jossa LaBeouf kertoo joutuneensa lähettämään kuvia peniksestään ennen kuin neuvottelut roolista pääsivät etenemään.

Penisvaateen tarkoituksena oli selvittää, miten kovasti Shia LaBeouf halusi työskennellä omaperäisenä ohjaajana tunnetun Lars Von Tierin kanssa. Selvästi mies pelasi korttinsa oikein.

Nymfomaani saa ensi-iltansa Suomessa 7. helmikuuta. Neljän tunnin elokuva esitetään meillä kertaheitolla, tosin näytöksen puolivälissä on pieni hengähdystauko.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o Vapise Peter Jackson! Lars Von Trierin seksidraama on niin pitkä, että se esitetään Suomessa väliajan kanssa 18.12.2013
o Lars Von Trierin ohjaaman Nymfomaanin uudessa näytteessä pyritään unohtamaan seksi kaikin keinoin  14.12.2013
o Vuoden 2013 rohkein elokuvajuliste? Shia LaBeouf tarjoaa suuseksiä Charlotte Gainsbourgille 10.12.2013
o Lars Von Trierin Nymfomaanin uusissa julisteissa rietastellaan vain mielikuvilla 9.12.2013
o Hups! Elokuvateatteri esitti Disneyn uuden piirretyn lapsikatsojille Nymfomaanin seksikohtauksia 4.12.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Huffington Post