Uusimmat

Vihattu ja rakastettu Ben Affleck 2/2: Uuden Batmanin hitit ja hutit

30.09.2014 13:20 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/2013/benaffleck923993.jpg

Ben Affleck tähdittää perjantaina ensi-iltansa saavaa Gone Girl -elokuvaa, jonka on ohjannut David Fincher. Dome.fi:n kaksiosaisessa artikkelisarjassa perehdytään Affleckin uraan ja etsitään vastausta siihen, miksi mies herättää niin vahvoja tunteita.

Artikkelisarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä:

Vihattu ja rakastettu Ben Affleck 1/2: Miksi uusi Batman herättää niin vahvoja tunteita?

2000-luvun alku oli kiireistä aikaa Ben Affleckille. Ilmeisesti mies oli päättänyt näytellä niin paljon kuin mahdollista nyt, kun siihen sai tilaisuuden. Vuonna 2001 hän oli tehnyt jo kymmenen elokuvaa läpimurtonsa jälkeen – vain kolmessa vuodessa. Tahti kiihtyi, kun Affleck osallistui seuraavana vuonna samaan aikaan neljän elokuvan tekemiseen. Hän palasi Michael Bayn ohjaukseen Pearl Harbor -nimisessä patrioottisessa rymistelyssä, joka kertoi USA:n ja Japanin sodan dramaattisesta alkamisesta.

Kevin Smithin Jay ja Silent Bob iskevät takaisin hoitui tutuilla maneereilla, ja Roger Michellin ohjaama Paha päivä sai jopa kiitettäviä arvioita. Peloista pahin oli myös menestys, joskin Affleck sai hieman pyyhkeitä roolistaan Jack Ryanina, Tom Clancyn luomana CIA:n agenttina, jota olivat aiemmin esittäneet Harrison Ford ja Alec Baldwin.

Affleck oli siis hyvin tehokas ja tuotti poskettoman määrän taaloja. Arvostusta vakavasti otettavana näyttelijänä tällainen työtahti ei kuitenkaan tuonut.

Vuoden 2002 Kolmas pyörä -elokuva ohitettiin olankohautuksella, mutta kun Affleck esitti seuraavana vuonna suosittua sarjakuvasankaria Daredeviliä uuden sarjisleffabuumin ollessa vasta aluillaan, sai hän aikaan myrskyn.

Sekä Daredevil-elokuva että sen pääosaa esittänyt Affleck olivat yksinkertaisesti huonoja. Näyttelijä itse oli kuitenkin innoissaan: Daredevil oli hänen suosikkinsa lapsuusajan sarjiksista ja nyt hän pääsi itse näyttelemään sokeaa sankaria. Hän meni vielä möläyttämään, ettei “halunnut antaa roolia kenellekään muulle, jotta sitä ei sössitä”.

Ben Affleck on toki myöhemmin myöntänyt, ettei Daredevil mennyt niinkuin Strömsössä. “Se, että leffasta tuli ihan paska vainoaa minua,” hän totesi Playboy-lehden haastattelussa viime vuonna. Affleck meni jopa niin pitkälle, että neljä vuotta elokuvan jälkeen hän vannoi pidättäytyvänsä kaikista muistakin supersankarielokuvista.

Paljon pahempaa oli kuitenkin luvassa…

Vielä samana vuonna julkaistiin elokuva Gigli – rajua rakkautta, jossa näytteli Affleckin lisäksi hänen uunituore tyttöystävänsä Jennifer “J-Lo” Lopez. Benniferiksi ristitty superpari oli pian kaikissa lööpeissä milloin mistäkin syystä, ja ihmiset saivat väistämättä Affleck-ähkyn.

Asiaa ei auttanut, että Gigli oli täysi floppi ja sai ansaitusti Razzie-palkinnon – jopa viidessä eri kategoriassa. Gigliä pidetään yleisesti kaikkien aikojen huonoimpana elokuvana. Sen ohjaaja, muun muassa Naisen tuoksusta ja Keskiyön paosta tunnettu Martin Brest ei ole sen koommin ohjannut elokuvia tai antanut edes haastatteluja. Ei ole tiedossa, johtuuko se häpeästä vai katkeruudesta, koska tuottajat pakottivat muuttamaan Gigliä melkoisesti.

Ben Affleck oli uransa syvimmässä aallonpohjassa, eikä kihlaus Lopezin kanssa lohduttanut pitkään. Häät siirrettiin vain neljä päivää ennen alttarimarssia, koska keltaisen lehdistön painostus lannisti Benniferin. Suhde päättyi puoli vuotta myöhemmin, eikä Affleck voinut enää itsekään sietää jatkuvaa julkisuuttaan.

Ben Affleckia ja Matt Damonia ei ole kovinkaan fiksua vertailla keskenään, mutta todetaan nyt kuitenkin: samaan aikaan myös Damon oli näytellyt lukuisissa elokuvissa. Hänet tunnettiin Mr. Ripleynä, Linus Caldwellina, Jason Bournena, Private Ryanina ja Sateentekijänä. Hänen yksityiselämästään ei tiedetä juuri mitään, mutta hän on erittäin arvostettu näyttelijä. Lähestulkoon Affleckin vastakohta siis.

Vuonna 2004 Ben Affleck alkoi ottaa jälleen otetta elämästään ja urastaan. Hän sai Adrien Brodyn kanssa erinomaiset arviot elokuvasta Hollywoodland, jossa näytteli osuvasti suosioonsa jämähtänyttä elokuvatähteä. Affleckille tämä roolitus oli Gone Girlin tapaan täysosuma, sillä hänen esittämänsä George Reeves, joka näytteli Teräsmiestä 50-luvulla, kävi läpi samantyyppistä julkisuuskriisiä kuin Affleck itsekin.

Tyttöystäväksi ja myöhemmin myös puolisoksi löytyi toinen Jennifer, tällä kertaa vanha näyttelijäkollega Jennifer Garner. Pariskunta on edelleen onnellisesti naimisissa, mutta kolmatta yhteiselokuvaa ei ole odotettavissa. “Kun katsoo suorituksiamme Pearl Harborissa ja Daredevilissä, en usko että kukaan kaipaa meitä enää samalle näyttämölle”, Affleck on letkauttanut aiheesta. Hänellä on muutenkin kiitettävästi itseironiaa ja riittävästi itseluottamusta tehdä itsestään naurunalainen, vaikka onkin täysin tietoinen maineestaan ja “monipuolisesta” suosiostaan.

Vuonna 2008 Affleck esiintyi Jimmy Kimmelin sketsivideoissa I’m fucking Ben Affleck, vastauksena Sarah Silvermanin aiemmin tekemälle I’m fucking Matt Damon -rallattelulle.

Vuonna 2007 Affleck teki vihdoin “oikean” esikoisohjauksensa Gone Baby Gone. Dennis Lehanen romaaniin perustuvassa käsikirjoituksessa auttoi vanha nuoruuden kaveri Aaron Stockard ja pääosaa esitti pikkuveli Casey. Elokuva sai kiitettävät arviot ja runsaasti elokuva-alan palkintoja ja ehdokkuuksia, joskaan ei Oscar-mainintoja. Affleck on sittemmin sanonut, että elokuvan ohjaaminen opetti hänelle aivan uusia asioita näyttelemisen suhteen.

Affleck palasi pian näyttelemisen pariin. Vuonna 2009 saivat ensi-iltansa romanttinen komedia Jätä se!, poliittinen trilleri State of Play ja Extract. Ohjaajantöitä Affleck ei kuitenkaan millään malttanut jättää. Hänen seuraava projektinsa, The Town, oli jälleen menestys ja pönkitti Affleckin asemaa nousevana ohjaajakykynä. Hän myös näytteli itse pääosan ja teki kohtalaista työtä.

Argo, jonka Affleck myös ohjasi ja pääosanäytteli itse, kertoo kuuden amerikkalaisen pelastamiseksi järjestetystä salaisesta operaatiosta, joka tapahtui Iranin panttivankikriisin kulisseissa, ja jonka kulku pysyi salassa vuosikymmenten ajan. Elokuva vei Affleckin jälleen uudelle huipulle. Argon yhteiskunnallisesta merkityksestä ja tarinan toteutustavasta voi olla toki montaa mieltä, aihe kun on poliittisesti ajankohtainen ja arka, mutta Amerikassa se osui ja upposi kansan syvien rivien sydämeen.

Ben Affleckille ehkä merkittävin asia oli, että Argo sai Oscarin vuoden 2012 parhaana elokuvana. Affleck oli nyt todellakin uransa huipulla. Ei enää käsikirjoittajakaverina tai julkkispoikaystävänä, vaan tuottajana,ohjaajana ja näyttelijänäkin – joskin hänellä edelleen riitti vannoutuneita vihaajia. Myös yksityiselämässään näyttelijällä pyyhkii hyvin. Kotona (kun ei ole kuvauksissa) odottaa filmaattinen puoliso, joka epäilemättä ymmärtää julkisuuden kääntöpuoletkin, sekä kolme lasta. Lapsuudenystävä Matt Damon on myös muuttanut perheineen samoille kulmille, jotta Mattfleckin lapset voivat keskenään kaveerata ja haaveilla tulevaisuudestaan isiensä tapaan.

Ben Affleck on ollut aktiivinen myös valkokankaiden ulkopuolella. Hän on politiikassa pyrkinyt muun muassa kiinnittämään huomiota Patriot Actin lieventämiseksi. Pian Good Will Hunting -menestyksensä jälkeen hän ja Damon perustivat LivePlanet-tuotantoyhtiön, jonka avulla on yritetty löytää uusia potentiaalisia elokuvantekijöitä kilpailujen kautta. Sellaista formaattia Affleck ja Damon olisivat epäilemättä voineet itsekin aikoinaan hyödyntää.

Argon menestystä on seurannut Terence Malickin ohjaama To The Wonder, joka toi Affleckille jälleen uudenlaista uskottavuutta, vaikkei elokuva Malickin mittapuulla varsinainen menestys ollutkaan.

Ben Affleckin seuraavaa projektia, Gone Girliä, odotetaan sitäkin mielenkiinnolla, joskin elokuvan markkinointi meni täysin pieleen vuosi sitten. Kun Affleck ilmoitti roolistaan Batmanissa, koko elokuvia seuraava maailma tuntui menevän sekaisin. Twitter oli täynnä mitä ilkeämpiä vitsejä ja meemejä. Affleckin leuka ei kelvannut Batmanin rooliin, hän ei ole tarpeeksi uhkaava, hän on tehnyt liian monta huonoa elokuvaa. Se oli hetkellinen muistutus, ettei mikään Oscar tai menestys ohjaaja vie pois Affleckin epäonnistumisia kymmenen vuotta sitten. Epäonnistuminen Daredevilissä ja Giglissä, sekä Bennifer-päiviltä jäänyt mielikuva nätistä idiootista elävät yhä vahvasti ja moninkertaistuvat netissä.

Affleck, joka on muutenkin kova pelaamaan uhkapelejä ja saanut muun muassa porttikiellon osaan Las Vegasin kasinoista, pistää Batman-roolissaan koko uransa jälleen likoon. On mielenkiintoista nähdä, miten hän siinä onnistuu – ja riittääkö sekään, jos hän suoriutuu roolistaan hyvin.

Teksti: Henri Lassander