Uusimmat

Will Smithiä eivät enää UFO:t kiinnosta, mutta Independence Day 2:ssa nähdään toinen vanha tuttu

03.03.2014 22:20 Muropaketin toimitus

Independence Day

Hollywoodin menestyneimpiin näyttelijöihin lukeutuva Will Smith mietti pitkään, haluaako hän palata Steven Hillerin rooliin. Lopulta mies sanoi Independence Day 2:lle kuitenkin kiitos ei.

Vaan eipä se mitään, sillä toinen vanha tuttu on lupautunut mukaan. Aina mainio Jeff Goldblum uusii neropattiroolinsa.

”Olen jutellut elokuvan tekijöiden kanssa ja he ovat innoissaan ja minä vuorostani olen innokas näkemään mitä on luvassa – en ole vielä lukenut mitään. Ymmärtääkseni he koettavat yhä saada elokuvaa kasaan”, Jeff Goldblum totesi The Huffington Postille.

Goldblumin lisäksi myös vuoden 1996 ID4:sta tuttu Bill Pullman palaa valkokankaalle. Jatko-osan on tarkoitus ilmestyä kesällä 2016.

Sitten ikävät – ja tässä kohtaa myös melko ilmeiset – uutiset:

Jeff Goldblum ei ole mukana kesällä 2015 ilmestyvässä Jurassic Worldissa. Sääli, sillä vaikka miehen esittämä Ian Malcolm oli kovin vesitetty versio Michael Crichtonin kirjan matemaatikkosankarista, oli hahmo silti mielenkiintoisin ihminen Steven Spielbergin kahdessa Jurassic Parkissa.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o UFO-hitti Independence Dayn jatko-osa joutuu pärjäämään ilman alkuperäistä tähteään 10.2.2014
o Yhtä kesän 2015 jättiensi-illoista lykätään vuodella eteenpäin 13.11.2013
o Will Smithin jahkailu on vienyt Independence Day 2:n kummalliseen tilanteeseen 25.10.2013
o Independence Dayn ohjaaja kertoi jatko-osien aikataulusta ja avaruusolentojen virusturvan nykytilasta 19.9.2013
o Nyt se on varmaa: Will Smithiä ei nähdä Independence Dayn jatko-osissa 25.6.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: The Huffington Post