Uusimmat

Ajattelitko mennä juhannuksena leffaan? Ensi viikko on hyvinkin poikkeuksellinen elokuvateattereissa

13.06.2013 09:02 Muropaketin toimitus

Matkarakastajat

Helteisenä alkanut kesä tiesi elokuvateattereille katsojakatoa, mutta perinteisesti leffoja katsotaan Suomessa kyllä auringon paistaessakin.

Kesän ohjelmisto koostuu yleensä Hollywoodin jättiensi-illoista, animaatioista ja muutamasta pienemmästä julkaisusta. Kesä 2013 ei tuo poikkeusta tähän kaavaan. Luvassa on niin supersankarimäiskettä (Man of Steel ja The Wolverine), genretoimintaa (World War Z ja Pacific Rim) kuin koko perheen hupiakin (Itse ilkimys 2 ja Monsterit-yliopisto). Astetta älykkäämpää viihdettä vaalivien iloksi luvassa on mm. Richard Linklaterin Rakkautta ennen keskiyötä ja Pedro Almodóvarin Matkarakastajat (kuvassa).

Juhannusviikoksi leffateatterit kuitenkin hiljenevät. Ensi viikolla ei siis ole luvassa ainuttakaan ensi-iltaelokuvaa. Tilanne tosin korjataan heti seuraavana viikkona kahdella ensi-iltapäivällä. Keskiviikkona 26.6. teattereihin saapuu Teräsmies-elokuva Man of Steel ja Susanna Helken dokumentti American Vagabond. Perjantaina 28.6. puolestaan The Bling Ring, jonka on ohjannut Lost in Translationista tuttu Sofia Coppola.

Finnkinon teatterit ovat kiinni juhannusaaton sekä juhannuspäivän eli 21.-22.6.