Uusimmat

Alati kuoleva Game of Thrones -tähti kiinnitettiin Alien-ohjaajan uuteen scifi-elokuvaan

21.10.2014 08:10 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/s/f/editor/images/seanbeangameofthrones.jpg

Sean Bean on kova poika kuolemaan niin elokuvissa kuin televisiossakin. Miehen tuorein projekti on Ridley Scottin scifi-elokuva The Martian eli Marsilainen.

Muun muassa Game of Thronesista ja Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu Sean Bean esittää The Martianissa NASA:n lennonjohtajaa. Rooli kuulostaa sen verran turvalliselta, että Bean saattaa tällä kertaa jopa pysyä hengissä elokuvan loppuun asti.

Matt Damonin roolihahmo ei ole yhtä turvallisilla vesillä. Damonin esittämä Mark Watney on astronautti, joka jää yksin Marsiin ja tekee parhaansa pysyäkseen hengissä siellä.

The Martianin kuvaukset alkavat marraskuussa. Elokuvateattereihin scifi-seikkailu saapuu syksyllä 2015.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire