Uusimmat

Alien-ohjaaja olisi halunnut tappaa Ripleyn – studio uhkasi potkuilla

04.04.2017 11:09 Muropaketin toimitus

Sigourney Weaverin esittämä Ellen Ripley siirtyi Alien 3:ssa ajasta ikuisuuteen. Jos Ridley Scott olisi saanut päättää, näin olisi tapahtunut jo ensimmäisessä Alienissa.

Entertainment Weeklyn mukaan Ridley Scott suunnitteli Alienille (1979) todella masentavaa loppuhuipennusta:

”Mielestäni Alienin olisi pitänyt tulla sisään [Ripleyn kapseliin]. Ripley olisi ampunut sitä harppuunalla, mutta turhaan. Alien olisi murskannut hänen kypäränsä ja repinyt pään irti”, Scott kertasi.

Kuten arvata saattaa, Alienin studio 20th Century Fox ei innostunut Scottin ehdotuksesta.

”Ensimmäinen pukumies saapuu kuvauspaikalle 14 tunnin sisällä ja uhkasi erottaa minut siltä seisomalta. Niinpä emme tehneet sitä loppua”.

Ridley Scott palaa Alienin maailmaan toukokuussa ensi-iltansa saavan Alien: Covenantin myötä.

Alien
Kaikki jutut aiheesta