Uusimmat

Alien-ohjaaja Ridley Scott: ”Tiesin NASA:n Mars-uutisesta kuukausia etukäteen”

29.09.2015 13:00 Tatu Junni

Avaruushallinto NASA uutisoi eilen löytäneensä Marsista merkkejä juoksevasta vedestä. Se oli ilouutinen monelle avaruusharrastajalle, mutta ei ohjaaja Ridley Scottille.

Syy on yksinkertainen:

Ridley Scott teki pian Suomen ensi-iltansa saavan The Martianin (”Yksin Marsissa”) tiiviissä yhteistyössä NASA:n kanssa. Tämän myötä hän kuuli Mars-uutisen reippaasti ennen suurta yleisöä.

”Tiesin asiasta jo kuukausia sitten”, Scott paljasti Yahoo!:n uutisille maanantaina.

Vesiuutinen nousi esille jo ensimmäisten keskusteluiden yhteydessä.

”He kertoivat minulle epäilevänsä, että se valtava valkoinen alue Marsin pinnalla on jäätä”, Scott muisteli.

”Kysyin uskovatko he, että Marsissa on joskus ollut meriä ja onko Maa nyt samanlainen kuin Mars 750 miljoonaa vuotta sitten. Se oli kuulemma  hyvä kysymys. NASA haluaa päästä Marsiin ottamaan tästä asiasta selvää.”

The Martian saa Suomen ensi-iltansa 9. lokakuuta.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat