Uusimmat

Aliens-ohjaaja tuskin palaa elokuvasarjan pariin: ”Minulla on nyt Avatar”

28.04.2016 08:50 Tatu Junni

James Cameronin vuonna 1986 ilmestynyt Aliens on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. 

Vaan vieläkö ”maailman kuningas” voisi joku päivä palata xenomorphien pariin?

Famous Monsters -sivusto tiedusteli asiaa Avatar-auteurilta, joka ei aiheesta hirveästi innostunut.

”Ainoastaan jos joku voisi tarjota jonkun älyttömän hyvän uuden konseptin Alienille… Avatarin kanssa minulla on oma avaruusolentomaailmani, johon olen sitoutunut. Voin siis aika huoletta rajata Alien-elokuvat pois ohjelmastani”, Cameron kuittasi.

Niin, Avatar…

James Cameron puuhaa parhaillaan neljää jatko-osaa vuoden 2009 hittielokuvalleen. Niistä viimeinen eli Avatar 5 ilmestyy vuonna 2023. Ohjaaja on tuolloin lähes 70-vuotias ja kun ottaa huomioon miten hitaasti hän elokuvia tekee (vain kahdeksan koko uran aikana), on aika turvallista todeta, ettei Cameron enää koskaan palaa Alienin pariin.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat