Uusimmat

Amazonin odotetun Lord of the Rings -sarjan pääosan esittäjä on vihdoinkin vahvistettu

05.03.2020 09:00 Muropaketin toimitus

Amazonin miljardituotanto alkaa näillä näkymin ensi vuonna.

Deadline kertoo brittinäyttelijä Maxim Baldryn saaneen pääosan Amazonin Lord of the Rings -sarjasta. Näyttelijä on tuttu BBC:n ja HBO:n yhdessä tekemästä Years and Years -sarjasta, joka on Suomessa tarjolla HBO Nordicissa. Hän on esiintynyt esimerkiksi myös Doctor Who -sarjassa.

Baldryn nimi mainittiin jo tammikuussa kun Amazon paljasti jättisarjansa näyttelijöitä, mutta hän ei ollut siinä vaiheessa vielä allekirjoittanut sopimusta.

Baldryn lisäksi sarjaan on tällä hetkellä buukattu Robert Aramayo, Owain Arthur, Nazanin Boniadi, Tom Budge, Morfydd Clark, Ismael Cruz Córdova, Ema Horvath, Markella Kavenagh, Joseph Mawle, Tyroe Muhafidin, Sophia Nomvete, Megan Richards, Dylan Smith, Charlie Vickers ja Daniel Weyman.

J.R.R. Tolkienin luomaan maailmaan sijoittuva sarja sijoittuu ajallisesti aikaan ennen Sormusten ritareiden retkeä. Sarjan showrunnereina toimivat J.D. Payne ja Patrick McKay. Kaksi ensimmäistä jaksoa ohjaa J.A. Bayona, joka on myös yksi tuottajista.

Lord of the Rings -sarjan kuvaukset alkavat tämän vuoden aikana Uudessa-Seelannissa ja se julkaistaan Amazonissa näillä näkymin vuonna 2021.

Muropaketin uusimmat