Uusimmat

Ang Leen elokuva voitti Kultaisen leijonan Venetsiassa

09.09.2007 14:46 Lime24

Vasta kaksi vuotta sitten ”Brokeback Mountain” elokuvallaan parhaan leffan palkinnon Venetsiassa napannut taiwanilainen Ang Lee teki sen taas. Tällä kertaa voittajaksi julistettiin Leen uusin, huuruinen trilleri ”Lust, Caution”.

Elokuva sijoittuu Sanghain vakoilumaailmaan toisen maailmansodan aikoihin. Elokuvassa on pitkiä ja väkivaltaisia seksikohtauksia ja Ang Lee on kiertokautta ilmaissut, että kohtaukset ovat ”aitoja”. Etenkin Kauko-Idässä on paukuteltu henkseleitä ”oman pojan” voitolla, etenkin kun kolmena peräkkäisenä vuonna Kultaisen leijonan napannut ohjaaja on ollut kiinalainen.

– Ang Lee on jälleen kerran voittanut kunniaa Taiwanille, China Times julisti etusivullaan.

Elokuvaa tähdittää Tony Leung.