Uusimmat

Angelina Jolie mukaan kosmiseen Marvel-elokuvaan?

16.04.2015 13:40 Muropaketin toimitus

Angelina Jolie / Captain Marvel

Angelina Jolie esitti pääosaa Mark Millarin ja J.G. Jonesin sarjakuvaan (hyvin, hyvin, hyvin) löyhästi pohjautuvassa Wantedissa vuonna 2008. Varsinaisten supersankarielokuvien parissa nainen ei kuitenkaan ole vielä työskennellyt.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua lähivuosina.

Collider-sivuston mukaan Angelina Jolie on ehdolla Marvel Studiosin Captain Marvel -elokuvan ohjaajaksi. Hiljattain kosmisen supersankarin sooloseikkailun käsikirjoittajiksi kiinnitettiin Nicole Perlman (Guardians Of The Galaxy) ja Meg LeFauve (Inside Out). Marvel siis arvatenkin etsii jo ohjaajaa elokuvalle.

Angelina Jolie on kertonut hiljattain mieluummin ohjaavansa elokuvia nykyään – näyttelemisestä hän ei jaksa enää liiemmin innostua. Alkuvuodesta ensi-iltansa saanut Unbroken – Murtumaton sai verrattain hyvän vastaanoton, joten kameran takana toimiminen on mahdollista myös jatkossa.

Captain Marvel saa ensi-iltansa vuonna 2018. Hahmon piti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti esiintyä jo The Avengers: Age of Ultronissa, mutta vaikka kohtaukset kuvattiinkin jo, ne leikattiin lopullisesta versiosta pois. Vielä ei ole tiedossa, kuka Kapteeni Marvelia esittää.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider

Muropaketin uusimmat