Uusimmat

Anime-mestari Hayao Miyazakin viimeiseksi jäänyt elokuva saa Suomen ensi-iltansa huhtikuussa

14.01.2014 17:24 Muropaketin toimitus

The Wind Rises

Hayao Miyazaki päätti pitkän ohjaajauransa viime vuonna Japanissa ensi-iltansa saaneeseen Kaze tachinuun. Tänä vuonna nimen Tuuli nousee saanut elokuva saapuu Suomeen.

Tarkka ensi-iltapäivä on 4. huhtikuuta. Elokuvan kuvaus kuuluu seuraavasti:

Jiro unelmoi lentämisestä ja upeiden lentokoneiden suunnittelusta. Likinäköisenä hän ei pääse lentokouluun, niinpä hän päättää hankkia työpaikan suuren japanilaisen konerakennusfirman lentokoneosastolta vuonna 1927. Hänen taitonsa huomataan nopeasti, eikä aikaakaan, kun Jirosta tulee yksi maailman arvostetuimmista lentokonesuunnittelijoista.

Tuuli nousee kertoo Jiron elämäntarinan ja siihen liittyvät historialliset käännekohdat – suuri Kanton maanjäristys vuonna 1923, 1930-luvun lama, tuberkuloosi-epidemia ja Japanin syökseminen sotaan. Jiro tapaa ja rakastuu Nahokoon, solmii pitkän ystävyyssuhteen kollegansa Honjon kanssa, ja innovoi samalla ilmailualan suoraan tulevaisuuteen.

Lähde: Cinema Mondo