Uusimmat

Apinoiden planeetta -ohjaajan Batman-elokuvaan kiinnitettiin tuntematon näyttelijä ja roolikin on vielä täysi salaisuus

12.11.2019 18:00 Muropaketin toimitus

Teatterikoulusta vasta valmistunut Jayme Lawson on kiinnitetty keskeiseen rooliin elokuvassa The Batman.

Collider kertoo uudesta näyttelijäkiinnityksestä Matt Reevesin ohjaamassa, tulevassa Batman-elokuvassa, jonka pääosaa esittää Robert Pattinson. Juilliardin teatterikoulusta vasta valmistunut Jayme Lawson on uutisen mukaan kiinnitetty elokuvassa keskeiseen rooliin, mutta hänen esittämäänsä roolia ei ole vielä julkistettu.

Lawson on näytellyt muun muassa useissa Shakespeare-tuotannoissa teatterin lavalla, mutta elokuvapuolella The Batman tulee olemaan hänen esikoisensa.

Reevesin The Batmaniin on toistaiseksi kiinnitetty Paul Dano Riddlerin rooliin, Zoe Kravitz Catwomaniksi ja Jeffrey Wright komisario Gordoniksi. Colin Farrell ja Andy Serkis puolestaan neuvottelevat Pingviinin ja Alfred Pennyworthin rooleista.

The Batmanin on määrä saada ensi-iltansa 25. kesäkuuta 2021.