Apulanta-elokuvan jälkeen Tuukka Temonen tarttuu Jari Sarasvuohon: ”Tulihan tämä yllätyksenä”

05.10.2016 07:04 | Tatu Junni

Jari Sarasvuo

Tuukka Temosen Apulanta-elokuva Teit meistä kauniin vetää edelleen katsojia teattereihin. Ohjaajalla on kuitenkin jo seuraava projekti työn alla.

Kauppalehden mukaan Tuukka Temonen aikoo tehdä seuraavaksi elokuvan Jari Sarasvuosta.

Luvassa on ”elämäkerrallinen, mutta ei dokumentaarinen” elokuva, joka toimii jatko-osana Jari Sarasvuon Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä -kirjalle.

”Elokuvan esituotanto on käynnistetty. Valitettavasti tässä vaiheessa meillä ei ole tulevasta elokuvasta muuta tiedotettavaa”, Temonen kommentoi Kauppalehdelle.

Tuukka Temonen ideoi Teit meistä kauniin -elokuvaansa itsenäisesti, olematta yhteydessä entisiin bändikavereihinsa projektin alussa. Tieto elokuvasta tuli Toni Wirtaselle ja Sipe Santapukille jonkinmoisena yllätyksenä. Sama kuvio toistuu nyt, sillä myös Jari Sarasvuo kertoo olleensa yllättynyt Temosen yhteydenotosta.

Juontaja-liikemies-kirjailija ei itse osallistua elokuvan tekemiseen millään tavoin.

”Tämä on itsenäinen taiteellinen teos. Se menisi todella kummalliseksi, jos alkaisin osallistua sen tekemiseen. Jos osallistuisin siihen runsaasti, sitä voisi sanoa mainoselokuvaksi, enkä halua sellaista, jos haluan koko elokuvaa ollenkaan. Mutta en ainakaan mainoselokuvaa”, Sarasvuo muotoili tuntonsa.

Kauppalehden jutun voi lukea kokonaisuudessaan täältä:

Tuukka Temonen ohjaa elokuvan Jari Sarasvuon elämästä – ”En aio osallistua sen tekemiseen”