Uusimmat

Aquamanin konnan näyttelijästä tulee uusi Candyman kauhuklassikon kierrätyksessä

27.02.2019 10:10 Muropaketin toimitus

Candymanin uusintaversio nähdään kesällä 2020.

Variety kertoo Aquaman-konnana tunnetun Yahya Abdul-Mateen II:n esittävän pääosaa vuoden 1992 Candyman-kauhuklassikon uusintaversion ja jatko-osan hybridissä. Näyttelijä on tuttu myös Netflixin The Get Down -sarjasta ja hänet nähdään kevään odotetuimmissa kauhuelokuvassa, Get Out -ohjaaja Jordan Peelen uudessa Us-pelottelussa.

Peele on mukana uudessa Candyman-elokuvassa tuottajan roolissa. Leffan ohjaa Nia DaCosta.

Elokuvaa on kuvailtu alkuperäisversion henkiseksi jatko-osaksi, sillä se sijoittuu samaan Chicagon naapurustoon kuin alkuperäinenkin, jonka gentrifikaatio on muuttanut arvostetuksi ja kalliiksi asuinalueeksi.

Candymanin tuotanto alkaa nyt keväällä ja teattereihin se saapuu näillä näkymin 12. kesäkuuta 2020.

Muropaketin uusimmat