Uusimmat

Artemis Fowl tuskin jää ainoaksi: Disney vihjasi julkaisevansa lisää elokuvateatterielokuvia suoraan suoratoistopalveluissa

07.05.2020 08:50 Muropaketin toimitus

Heinäkuussa teattereihin saapuvan Mulan-elokuvan vastaanotto ohjannee Disneyn julkaisupolitiikkaa.

Deadline kertoo Disneyn toimitysjohtaja Bob Chapekin ylistäneen elokuvateatterikokemusta, mutta sanoneen firman myös pohtivan erikseen jokaisen alun perin valkokangaslevitykseen tarkoitetun teoksen julkaisutaktiikkaa pandemian aikana.

– Me todellakin uskomme elokuvateatterin tuomaan lisäarvoon, mutta on myös selvää, että joudumme tekemään muutoksia julkaisupolitiikkaamme koronaviruksen johdosta, Chapek sanoo.

Toimari mainitsee esimerkkinä kesäkuussa suoraan Disney Plus -palvelussa ensi-itansa saavan Artemis Fowl -elokuvan, jonka oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus saada enskarinsa valkokankaalla.

Chapek sanoo näillä näkymin 24. heinäkuuta teattereihin saapuvan Mulan-elokuvan paljastavan missä mennään ja aikooko Disney julkaista lisää leffoja suoraan suoratoistopalveluissa.