Arvostelu: Angry Birds on näyttävä elokuva, mutta ei kovin hauska

10.05.2016 14:01 | Tuukka Hämäläinen

Angry BirdsEnsi-ilta: 13.5.2016
Alkuperäisnimi: The Angry Birds Movies
Ohjaus: Fergal Reilly & Clay Kaytis
Käsikirjoitus: John Vitti
Pääosissa: Rovion linnut
Pituus: 97 minuuttia
Ikäraja: S
Idea: Mobiilihitin linnut kanavoivat vihansa possujen murjomiseen
Arvostelija: Tuukka Hämäläinen

2

 

 

Muutama vuosi pahimman Angry Birds -villityksen jälkeen teattereihin saapuva pelifilmatisointi on keskinkertainen koko perheen elokuva, jossa animaatio vakuuttaa teknisesti, mutta vitsit eivät juuri naurata.

Angry Birds -pelien idea on yksikertainen. Linnuilla ammutaan possujen linnoituksia ja pelastetaan niiden varastamat munat. Tämä jättää paljon varaa tulkinnalle, joten oli suorastaan jännittävää nähdä, millaiseen tarinalliseen ratkaisuun Angry Birdin elokuvaversion tekijät ovat päätyneet.

Perjantaina ensi-iltansa saava Angry Birds sijoittuu lentokyvyttömien lintujen asuttamalle saarelle, jonka linnut kuvittelevat olevan maailman ainoa saari. Yllättäen saarelle kuitenkin rantautuu laivalastillinen possuja, jotka esittävät ensin ystäviä, mutta varastavat sitten lintujen munat. Tästä päästään Angry Birds -pelien perusasetelmaan: linnut vastaan possut.

Tapahtumien keskiössä on aggressio-ongelmista kärsivät Red (Jason Sudeikis / Riku Nieminen), joka määrätään oikeuden päätöksellä vihanhallintakurssille. Siellä alati kärttyinen lintu tutustuu Sakkeen (Josh Gad / Antti Lang) sekä Pommiin (Danny McBride / Joonas Saartamo), eli peleistä tuttuihin keltaiseen ja mustaan lintuun.

Kurssin vetäjä Matilda (Maya Rudolph / Pirjo Heikkilä) on käytännössä elokuvan ainoa naishahmo, sillä suomeksi Paula Vesalan näyttelemän Stellan rooli jää minimaaliseksi.

Kun possut sitten saapuvat, ottavat linnut tulokkaat avosylin vastaan – paitsi Red, joka erakoituneena ja vihamielisenä uskoo, että sioilla on kuitenkin pahat mielessään. Ja niinhän niillä sitten onkin.

Jos Angry Birdsin tarinan siirtäisi muuhun kuin animaatioelokuvaan, kirjoittaisi jokainen kriitikko, että elokuva on vihamielinen maahanmuuttajia kohtaan. Se nimittäin esittää vieraan kansan vihamielisinä tunkeilijoina, ja vihanhallintaongelmista kärsivä, syrjäytynyt ksenofoobikko on ainoa, joka näkee totuuden: että maahanmuuttajat ovat tulleet tänne pilaamaan jälkikasvumme (eli varastamaan munat).

Elokuva sisältää jopa kohtauksen, joka on kuin jokaisen internetissä karjuvan maahamuuttokriitikon märkä uni. Siinä koko yhteisö joutuu myöntämään, että epäluuloinen Red oli oikeassa ja kysymään häneltä, kuinka tulokkaiden kanssa toimitaan.

Vuonna 2016 pakolaisvirtojen täyttämässä Euroopassa toivoisi vähän mielekkäämpää asetelmaa tarinalle. Toivottavasti lapset eivät omaksu sitä muukalaisvihamielisyyttä, joka elokuvan pinnan alla kuplii.

Toinen suuri kritiikin aihe löytyy Angry Birdsin tavasta käsitellä aggressiota.

Viime vuonna Inside Out sai runsaasti kiitosta siitä, että se esitti myös negatiiviset tunteet terveellisinä ja normaaleina. Normaaleja ne ovat kai Angry Birdsinkin maailmassa, mutta elokuva asettaa naurunalaiseksi kaikki terveelliset tavat käsitellä aggressiota, kuten vihanhallintakurssilla opetetun joogan ja taiteellisen ilmaisun.

Ilmeisesti elokuvan viesti on siis, että vihaa käsitellään oikein vain räjäyttämällä vihollisia, ja että vihaa jopa tarvitaan sotimiseen?

Xenofobista asenteen ja emotionaalisen epäkypsyyden lisäksi on todettava, että Angry Birds ei ole kovin hauska elokuva. Saattaa johtua osin lehdistölle esitetystä suomenkielisestä versiosta, josta englanninkielen sanankäänteet paistavat läpi, mutta valtaosa elokuvan vitseistä ei naurata, eikä tarina vetoa tunteisiin tai pidä muutenkaan otteessaan.

On vaikea arvioida kuinka lapset tämän kokevat, mutta ainakaan aikuinen katsoja ei elokuvan parissa kovin hyvin viihdy.

Aikuisia miellyttämään elokuvaan on kyllä upotettu pikkutuhmia vitsejä sekä koko joukko pop-kulttuuriviittauksia. Osa näistä on kekseliäitäkin, kuten viittaus X-Men: Days of Future Past -supersankarileffaan ja helposti missattava Kummeli-viittaus, mutta esimerkiksi viittaus Stanley Kubrickin Hohtoon (1980) jää täysin irralliseksi ja herättää nuorempien katsojien keskuudessa varmasti hämmennystä.

Tämä kaikki on kurjaa etenkin siksi, että visuaalisesti Angry Birds on erittäin näyttävä. Animaatio ei kalpene vertailussa edes Pixarin leffojen kanssa, ja jopa 3D tuntuu ajoittain lisäävän kuvaan hieman syvyyttä. Teknisesti kelpo tuotos jää keskinkertaisen tarinan ja käsikirjoituksen jalkoihin.

PlusMiinusNolla

+ Näyttävä animaatio
– Outo asennemaailma
– Kehnot vitsit