Arvostelu: Ant-Man and the Wasp on mittakaavalla leikittelevä, humoristinen hippaleikki
Ajoittaista vanhan ajan charmia tarjoileva Ant-Man and the Wasp on viihdyttävä ja komediallinen jatko-osa sekä ensimmäiselle Ant-Manille että Captain America: Civil Warille.
Ensi-ilta: 4.7.2018 / Alkuperäisnimi: Ant-Man and the Wasp / Ohjaus: Peyton Reed / Käsikirjoitus: Chris McKenna & Erik Sommers, Paul Rudd & Andrew Barrer & Gabriel Ferrari / Pääosissa: Paul Rudd, Evangeline Lilly, Michael Douglas, Michael Peña, Hannah John-Kamen / Pituus: 119 min / Ikäraja: 12
Ant-Man and the Wasp sijoittuu Marvel-elokuvien jatkumossa Captain America: Civil Warin ja Avengers: Infinity Warin välimaastoon, mutta osittain se myös limittyy Infinity Warin kanssa. Kuten vahvasti sarjoittuneiden Marvel-seikkailuiden tapauksessa nykyisin muutenkin, kyseisten teosten tunteminen auttaa ymmärtämään tuoreimman elokuvan tapahtumia.
Ant-Man and the Wasp kertoo, miksi Ant-Mania ei nähdä muiden Avengers-sankereiden mukana taistelemassa Thanosia vastaan Infinity Warissa. Scott Lang (Paul Rudd) nimittäin taistelee samaan aikaan elämän muita realiteetteja vastaan San Franciscossa. Civil Warin jälkeen hänet vangittiin ja laitettiin kotiarestiin, missä hän kuluttaa päiviään leikkimällä tyttärensä kanssa, opettelemalla taikatemppuja ja hakkaamalla rumpuja.
Ei, hän ei ole ollut yhteydessä Hope Van Dyneen tai tohtori Hank Pymiin, kuten hän jaksaa korostaa vieraileville poliiseille kerta toisensa jälkeen.
Kuten elokuvan nimikin paljastaa, on vain ajan kysymys, ennen kuin Scottin elämä risteää jälleen Evangeline Lillyn esittämän Hopen (joka saa pukea Waspin puvun päälleen ja pääsee vihdoin mukaan varsinaiseen toimintaan) ja Michael Douglasin Hankin kanssa. Sen jälkeen Ant-Man and the Wasp on yhtä suurta hippaleikkiä, jossa sekä virkavalta että joukko pahiksia jahtaa Scottia kumppaneineen, ja välillä toisin päin. Ryhmien välillä siirtyvänä McGuffinina nähdään tohtori Pymin salainen laboratorio.
Kolmikko pyrkii päästä testaamaan uutta teknologiaa pelastaakseen kvanttitodellisuudessa vuosikymmeniä viettäneen alkuperäisen Waspin eli Hopen äidin, jota esittää Michelle Pfeiffer. Laboratoriosta on peruspahisten lisäksi kiinnostunut kuitenkin myös Hannah John-Kamenin esittämä, salaperäinen Ghostiksi kutsuttu nainen.
Ensimmäinen Ant-Man oli kertakatselun kestävä seikkailu, jonka parasta antia oli skaalalla leikittely ihmisten ja esineiden pienentyessä ja suurentuessa hupaisalla tavalla. Sama leikittely jatkuu uudessakin elokuvassa, mutta uutuudenviehätys on kadonnut eivätkä visuaaliset jipot enää aiheuta katsojassa aivan samanlaista vau-efektia. Jatkuvat mittakaavamuutokset yhdistettynä edestakaiseen “hippaleikkiin” luo elokuvaan pumppaavaa tunnelmaa, joka tuntuu välillä kuin juhannusruuhkassa ajamiselta.
Vauhdikkaiden takaa-ajojen osalta San Franciscon mäkiset kadut tuovat elokuvaan kuitenkin ajoittaista vanhan ajan charmia.
Ant-Man 2:n vahvuus on ihmissuhdekuvioissa ja nykyisille Marvel-seikkailuille tyypillisessä, humoristisessa sanailussa. Dialogin huumorista pitää erityisesti huolta todelliseksi moottoriturvaksi paljastuneen Michael Peñan esittämä Luis kavereineen.
Peyton Reedin ohjaama Ant-Man and the Wasp tuntuu – etenkin muihin Marvel-seikkailuihin verrattuna – ensimmäisen Ant-Manin tapaan pienemmältä (eikä pelkästään hahmojensa osalta) ja köykäisemmältä elokuvalta. Vielä kun nykivistä toimintakohtauksista puuttuu uutuudenviehätys ja varsinainen kvanttitodellisuuskin on suunniteltu vähän niin ja näin, hahmokemia ja dialogi nousevat keskeiseen osaan. Niiden osalta Ant-Man and the Wasp tarjoaa viihdyttävän kaksituntisen.
Kuten luvattua, Ant-Man and the Wasp sitoo lopuksi myös San Franciscon sankarit mukaan tulevaan Avengers 4:een. Tällä kertaa lopputekstien vierimistä ei kannata jäädä odottamaan kuin kovimpien Marvel-fanien – tekstien jälkeen ei nimittäin tule enää varsinaiseen tarinaan mitään lisää, vain pelkkä lyhyt huumorikohtaus.
ANT-MAN AND THE WASP
”Ant-Man and the Wasp on Marvel-seikkailuiden mittakaavassa pieni ja köykäisempi elokuva, jonka parissa viihtyy kun sen ottaa pelkkänä komediana.”
