Arvostelu: Black Swan on hyvä, mutta ei Darren Aronofskyn paras elokuva

04.03.2011 08:40 | Tatu Junni

Ensi-ilta: 4.3.2011
Alkuperäisnimi: Black Swan
Ohjaaja: Darren Aronofsky
Käsikirjoittaja: Mark Heyman, Andres Heinz ja John McLaughlin
Pääosissa: Natalie Portman, Vincent Cassel, Mila Kunis, Barbara Hershey ja Winona Ryder
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K15
Kotisivu: www.foxsearchlight.com/blackswan

Dome 4

Darren Aronofsky on ohjaaja, jolta on totuttu odottamaan odottamatonta. Mies on tehnyt elokuvia juutalaismystiikasta ja matematiikasta (Pi, 1998), addiktioiden turmelevasta vaikutuksesta (Unelmien sielunmessu, 2000), elämän puusta ja inkarnaatiosta (The Fountain, 2006) sekä eläkkeelle siirtyvästä showpainijasta (The Wrestler – painija, 2008).

Nyt Aronofsky on ohjannut huippubaletin maailmaan sijoittuvan psykologisen trillerin, joka toi pääosanesittäjä Natalie Portmanille vuoden parhaan naisnäyttelijän Oscarin.

Alkuvuoden odotetuimpiin ensi-iltaelokuviin lukeutuva Black Swan kertoo Nina Sayersista (Natalie Portman), tanssijattaresta, joka valitaan esittämään Joutsenlampi-baletin pääosaa. Kaksijakoiseen rooliin valmistautuminen ei kuitenkaan ole kiltin tytön syndroomaa potevalle Ninalle helppoa. Roolivalinta on lottovoitto, josta ei voi kieltäytyä, mutta samalla suorituspaineet kasvavat sietämättömiksi.

Ylisuojeleva äiti (Barbara Hershey), katkeroitunut eilispäivän tähti (Winona Ryder) ja baletin taiteellinen johtaja (Vincent Cassel) kaatavat kaikki omat odotuksensa ja syytöksensä Ninan harteille. Pahin pulma on kuitenkin baletin uusi tulokas, kilpasisko Lily (Mila Kunis). Tanssijoiden välille kehittyy pian seksuaalisesti virittynyt viha-rakkaussuhde, jota Nina ei itsekään ymmärrä.

Syyttä ei Black Swania ole verrattu Roman Polanskin Inhoon ja Dario Argenton Suspiriaan.

Black Swanissa on oikeat näyttelijät oikeissa rooleissa, aina mainion Clint Mansellin Pjotr Tšaikovskin sävellyksestä ammentava musiikki loistokasta ja Darren Aronofskyn ohjaus terävää. Elokuvan ainoaksi varsinaiseksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin Natalie Portmanin hahmo. Suurisilmäinen Nina Sayers on kuin peura ajovaloissa: hauras, herkkä ja hermostunut. Sellaisen katsominen on pidemmän päälle aika puuduttavaa. ”Ota nyt itseäsi niskasta kiinni”, tekee mieli huutaa valkokankaalle, vaikka toinen on silminnähden aivan sirpaleina.

Vasta elokuvan loppupuolella Portmanin hahmo herää henkiin. Peli on kuitenkin siinä vaiheessa jo puoliksi menetetty. Ninaa tuntuvasti verevämpi hahmo on Mila Kunisin energisesti esittämä kilpasisko Lily. Vincent Cassel on puolestaan sataprosenttisen uskottava niljakkaana valmentajana, joka leikittelee julmasti oppilaansa tukahdetetulla seksuaalisuudella ja heikolla itsetunnolla.

Hieman etäiseksi jäävän päähenkilönsä takia Black Swan ei tempaise mukaansa samalla tavalla kuin The Wrestler tai vaikkapa The Fountain. Elokuvan tunnelma on hyvä, mutta tunnetasolla Black Swan ontuu. Parasta Aronofskyn viidennessä kokopitkässä ohjaustyössä on sen tekninen taituruus sekä psyykeen hajoamista kuvaavat hetket, joiden aikana saavutetaan kauhuelokuvan sävyjä – ihan kaikkia vertauskuvia ei ehkä kuitenkaan olisi ollut syytä visualisoida.

Aronofsky hämää katsojaa jättämällä hämärän peittoon sen, mikä Black Swanissa oikeastaan on totta ja mikä vain sairasta fantasiaa. Lopputuloksena on mieltäkutkuttava keitos, joka uhkaa paikoin painua korniuden puolelle, mutta kääntää kuitenkin kurssinsa ajoissa.

Seuraavaksi Darren Aronofsky tekee taas jotain aivan uutta. Luvassa on Chris Claremontin ja Frank Millerin sarjakuvaan pohjautuva The Wolverine –supersankarifilmatisointi (2012) yhdessä Hugh Jackmanin kanssa. Siinä kuudella metallikynnellä varustettu ja muistinsa menettänyt mutantti taistelee ninjoja vastaan Japanissa. Kuulostaa odottamattomalta vedolta art house –uskottavuutta niittäneen Black Swanin jälkeen, mutta sellainen ohjaaja Aronofsky on.

PlusMiinusNolla

+ Ammattitaitoista työtä kaikin puolin
+ Oikeat näyttelijät oikeissa rooleissa
+ Clint Mansell
– Ei kosketa tunnepuolella

Arvostelija: Tatu Junni

Muropaketin uusimmat