Arvostelu: Bodom on armelias kauhupieru poskelle

Ensi-ilta: 19.8.2016
Alkuperäisnimi: Bodom
Ohjaus: Taneli Mustonen
Käsikirjoitus: Taneli Mustonen & Aleksi Hyvärinen
Pääosissa: Mikael Gabriel, Nelly Hirst-Gee, Mimosa Willamo & Santeri Helinheimo Mäntylä
Pituus: 85 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Luokkakokous-ohjaaja koettaa siipiään kauhun parissa
Arvostelija: Tatu Junni

Perjantaina 19. elokuuta ensi-iltansa saava Bodom haiskahti ennakkoon Salatut elämät -elokuvien henkiseltä jatko-osalta, josta ei ollut syytä syttyä etukäteen. Intoa ei ainakaan lisännyt Ellalla ja kavereilla uransa aloittanut Taneli Mustonen. Ohjaajan kikkelikomedia Luokkakokous on toki viime vuosien katsotuin kotimainen elokuva, mutta siinä sivussa myös haukutuin.

Jos Nightmare 2 ”hukutti katsojan paskaan”, kuten Dome.fi:n arvostelussa kirjoitettiin, on Bodom armeliaasti pelkkä pieraisu poskelle. Se ei siis ole läheskään yhtä kelvoton esitys kuin Marko Äijön myötähäpeää lietsoneet teinihippailut. Ainakin Bodom on ihan oikea elokuva, ei pelkkä täsmäisku tv-fanien vanhempien lompakolle.

Taneli Mustonen todistaa Bodomilla osaavansa tehdä muutakin kuin komedioita. Elokuvassa on ihan taidolla aseteltuja kuvia ja osaavaa tunnelmanrakentamista. Suomalaiselokuvaksi Bodom näyttää ja kuulostaa pääasiassa hyvältä, ja täyttää niiltä osin kansainväliset vaatimukset. Käsikirjoitusta tehdessään Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen ovat selvästi pyrkineet yllättämään katsojan. Sille on nostettava hattua.

Erityisen pelottava kauhuelokuva Bodom ei kuitenkaan ole, sillä sen säikyttely on kovin ennalta-arvattavaa. Kaavamaisen tarinan koukuista puuttuu kunnon mato, mikä vuorostaan tekee elokuvan seuraamisesta puuduttavaa. Yrityksestä huolimatta Bodom jääkin parempien elokuvien pastissiksi. Samat jutut on nähty aiemmin tasan yhtä hyvin tai vielä taitavammin toteutettuna lukemattomissa teinislashereissa ja sarjamurhaajarainoissa.

Bodomin päähenkilöistä ei jaksa välittää, niin pahasti kliseiden varaan ja aivoja pihdaten ne on rakennettu. Jos on niin tyhmä, että murhaajaa pakoon juostessaan pysähtyy puskaan puimaan ihmissuhteita, ansaitseekin tulla tapetuksi. Hahmojen luonteet on kuin kauhuelokuvien opaskirjasta revitty: rillipäänörtti, tatuoitu kovis, jalkojenlevittäjätyttö ja sitten se kaikista kamalimman kohtalon kokeva hiljainen uskovainen.

Näyttelijät eivät ole Bodomin kompastuskivi. Ei edes räppäri Mikael Gabriel, vaikka hänen kokemattomuuden elokuvanäyttelijänä huomaakin. Parhaiten homma on hallussa Päin seinää -roolistaan Jussi-patsaan pokanneella Mimosa Willamolla. Nainen räiskyy Bodomissa parhaimmillaan kuin pieni nuotio.

Ehkä yllättävintä Bodomissa on sen verisyys. Alkupuolella leikitään puukkohippaa vielä maltillisesti, mutta sitten isketään reippaasti moraa rintaan. Lopun kidutuskuvasto ei kuitenkaan shokeeraa, vaan saa aikaan lähinnä epämääräisen likaisen olon. Onkin kysyttävä, kenelle Bodom oikein on suunnattu. Kovimmat kauhufanit (nuoret miehet) tuskin kotimaisen kauhun näkemisestä maksavat ja suurelle yleisölle elokuva on todennäköisesti liian rujo. Teinikatsojat jäävät salin ulkopuolelle K16-ikärajan myötä.

Taneli Mustosen elokuva pyrkii myös ulkomaiden markkinoille, ja sen tekeminen onkin jo noteerattu brittiläistä Empire-lehteä myöten. Epäilen kuitenkin, löytyykö Bodomilta maailmanvalloitukseen vaadittavaa valttikorttia. Kauhugenressä on kova kilpailu ja sadoista elokuvista aniharva yltää minkäänlaiseen menestykseen oman kielialueensa ulkopuolella. Jokaisen Troll Hunterin ja Dead Snow’n jalkoihin jää lukematon joukko ihan kelvollisia elokuvia, joista et ole koskaan kuullut.

Bodom tuskin erottuu massasta vain sillä, että se ”pohjautuu tositapahtumiin”. Mikä kauhuelokuva nykyään ei? (Kysymys on retorinen.) Sitä paitsi vuoden 1960 murhamysteeristä on mukana vain miljöö ja raamit. Bodomin tarinan olisi voinut tuskatta sijoittaa mihin tahansa pusikkoon, minkä myötä se kerää varmasti kritiikkiä tragedialla rahastamisesta.

Ehkä on toisaalta ihan hyvä, jos Bodom ei pääse Suomi-kuvaa maailmalle levittämään. Maamme on elokuvassa nimittäin koomisuuteen asti synkkä paikka, jossa ihminen on toiselle susi. Etenkin Espoo – tuo kauppakeskusten ja kehäteiden Shangri-La – ja tietenkin itse Bodomin järvi mystifioidaan, lähes demonisoidaan, reippaalla kädellä.

Yksinäinen korppi raakkuu jalkaa polkien ja turkistarhan tuomittu turri tuijottaa vetisillä silmillään. Kuolemaa tekevät syksyn puut huutavat hautaan kanssaan. Ja puskassa odottaa verenhimoinen sarjamurhaaja valmiina surmatyöhön heti kun astut autosta ulos.

Todellisuudessa Bodomin tienoilla törmää todennäköisemmin Aittoon Angry Birds -leikkipuistoon matkalla olevaan lapsiperheeseen, mutta todellisuus tietenkin saa taipua elokuvan taian tieltä.

PlusMiinusNolla

+ Odotettua parempi
+ Tarinassa on yritystä
– Kaavamainen
– Umpityhmät hahmot
– Espoolaista hihityttää