Uusimmat

Arvostelu: crack-epidemiasta kertova Snowfall-sarja on auttamattaan ajasta jäljessä

04.07.2017 13:42 Aki Lehti

 

HBO Nordicilla nähtävä huumedraama on puuduttavan keskinkertaista tv-viihdettä.

FX-kanavan Snowfall-uutuussarjaa mainostetaan sen vastaavan tuottajan John Singletonin nimellä. Se on itsestään selvää, sillä Singleton muistetaan parhaiten vuoden 1991 Boyz n the Hood -leffasta, joka sekin sijoittui Los Angelesin gettoon. Esikoisohjauksensa jälkeen Singleton on tehnyt lähinnä keskinkertaisia leffoja ja sarjoja, ja Snowfall jatkaa samalla linjalla

Vuoteen 1983 sijoittuvan sarjan parasta antia on sen tunnelma Los Angelesin South Centralissa ennen crack-epidemiaa. Lähiö näyttää kesän auringonvalossa kylpiessään vallan mukavalta paikalta asua, vaikka palmupuut peittyvätkin kauempaa kuvattuina savusumuun.

Muutama komea kuva ei kuitenkaan onnistu pelastamaan sarjaa, joka on auttamattaan ajastaan jäljessä. Vielä noin 15 vuotta sitten Snowfall olisi voinut olla kiinnostava teos, mutta tv-viihteen taso on nykyään niin korkealla, että se hukkuu lukemattomia kertoja nähtyine kliseineen harmaaseen massaan. Oikeastaan mikään sarjassa ei viesti sen olevan FX-kanavan ohjelma, joka on tarjonnut muun muassa The Shieldin ja Fargon tasoisia teoksia.

Hidas kerronta on yleensä hyve, mutta kolmen ensimmäisen jakson ja tunnin aikana Snowfall ei etene juuri mihinkään. Useampi toisiinsa risteävä juonikuvio on tässä vaiheessa vasta aivan alussa, eikä crack-kokaiinia ole vielä nähty ruudulla kertaakaan.

Kiinnostavin juonikuvioista on englantilaisen Damson Idrisin esittämän teini-ikäisen Franklin Saintin tarina, joka seuraa tuttuja polkuja. Mallioppilas on huolissaan yksinhuoltaäitinsä toimeentulosta ja tienaa vähän ylimääräistä rahaa myymällä pilveä. Täysin epäuskottavasti hän päätyy kuitenkin kokaiinidiileriksi, kävelemällä vain sisään huumeparonin kartanoon, jonka hän onnistuu vakuuttamaan antamaan myytäväkseen kilon kokkelia. Snowfall yrittää suurilta osin olla realistinen, mutta israelilainen huumepamppu antaa doupit täysin tuntemattomalle tummaihoiselle teinille ilmaiseksi?

Tämä selvä.

Sarjan muutkin hahmot juonikuvioineen on nähty aivan liian monta kertaa aiemminkin. Snowfallin tyyli rysäyttää kolme kertomusta kerralla katsojan niskaan tekee tarinoista turhan monimutkaisen tuntuisia, vaikka ne eivät sitä olekaan. Jokainen stoori vain lisää fiilistä, että ehkä kohta jotain tapahtuu ja tarina lähtee kunnolla käyntiin, mutta ne eivät onnistu koukuttamaan katsojaa lainkaan.

Lucia Villanueva (Emily Rios) on meksikolaisen rikollispomon tytär, joka haluaa todistaa olevansa saman tason pahis kuin isänsä yrittäessään päästä isoksi kihoksi ja osalliseksi Los Angelesin huumekauppaan.

Teddy McDonald (Carter Hudson) on peitetehtävissä oleva CIA:n agentti, joka on mukana kokaiinikaupassa, sekä rahoittamassa ja aseistamassa Nicaraguan sandinistihallintoa vastaan taistelevia contra-sissejä.

Snowfall haukkaa aivan liian suuren palan yrittäessään kertoa huumekaupasta ja sen vaikutuksesta jokaisella tasolla, aina katutason diileristä rikollispomoihin ja USA:n osallisuudesta Nicaraguan vallankumouksellisten rahoittamiseen. Hyppiessään stoorista toiseen paketti vaikuttaa sekavalta, eikä asiaa auta omituinen rytmitys. Sarja vain laahaa, eikä tunnu etenevän lainkaan. Kolmen jakson jälkeen yhdenkään hahmon kohtalo kiinnosta.

Snowfall olisi voinut ehkä olla parempi, jos se olisi keskittynyt vain Idrisin esittämään Frankliniin, eikä muistuttaisi muutaman minuutin välein, että nyt ollaan 1980-luvun alussa. Vähempikin määrä ghettoblastereita ja Nancy Reagania hokemassa ”Just Say No” -huumekampanjansa slogania olisi tehnyt asian selväksi.

Ehkä 10-osainen sarja paranee loppua kohti, mutta kolmen jakson jälkeen mielenkiinto jatkaa Snowfallin parissa on lähellä nollaa.

Snowfall alkaa HBO Nordicilla torstaina 6. heinäkuuta.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat