Arvostelu: Keskittyisitte nyt vain siihen panemiseen! Fifty Shades -elokuvasarja päättyy yhtä ankeasti kuin alkoikin
Fifty Shades -elokuvien viimeinen osa on sovinnainen fantasia täydellisestä elämästä, johon kuuluvat unelmahäät, lapset ja tolkuton määrä rahaa.
Ensi-ilta: 9.2.2018 / Alkuperäisnimi: Fifty Shades Freed / Ohjaus: James Foley / Käsikirjoitus: Niall Leonard, pohjautuu E.L. Jamesin romaaniin / Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Eric Johnson, Eloise Mumford & Rita Ora / Pituus: 105 minuuttia / Ikäraja: 16
Aivan ensimmäiseksi täytyy pahoitella, ettette viimeisen Fifty Shades -arvostelun kohdalla pääse nauttimaan edellisten arvosteluiden tekijän, Aki Lehden, sanailusta, vaan olosuhteiden pakosta joudutte tyytymään allekirjoittaneen puisevampaan kommentointiin.
Arvostelut edellisistä elokuvista ovat edelleen luettavissa täällä: Fifty Shades of Grey ja Fifty Shades Darker.
Fifty Shades -trilogian viimeinen osa jatkuu edellisen elokuvan helikopterionnettomuuden jälkimainingeista kummunneesta kosinnasta. Nyt Anastasia (Dakota Johnson) ja Christian (Jamie Dornan) lupautuvat toisilleen sormusten kera ja siirtyvät elämään yhteiseloa seksuaalisesti aktiivisena herrana ja rouvana. Taloudellisesti turvattu Ana jatkaa uraansa kustannustoimittajana vaikka Christian hänet mielellään kotiin vangitsisikin. Tästä tosin käydään keskusteluja jotka saavat katsojan kiemurtelemaan myötähäpeästä – elokuvasarjalle jo tuttuun tapaan.
Aiempien Fifty Shades -elokuvien tapaan myöskään Fifty Shades Freedissä ei ole juonta nimeksikään ja – jos vain mahdollista – se on käsikirjoitukseltaan vielä edellistäkin elokuvaa kornimpi. Halvalla tehdylle harrastelijaelokuvalle vastaavan käsikirjoituksen voisi vielä antaa anteeksi, mutta kymmenien miljoonien budjetilla tehdylle kassamagneetille juonen tapaisuuden epätasainen tavoittelu on anteeksiantamatonta.
Elokuvan juoneen on sekoitettu pientä ulkopuolista uhkaa, kidnappausdraamaa ja mukana vilahtelee myös muita hahmoja. Niall Leonardin tekemä, vaimonsa E.L. Jamesin romaaniin perustuva käsikirjoitus antaa sivuhahmoille tilaa vain noin puolen lauseen verran ennen kuin heidät lakaistaan pois tarpeettomina. Miksi heitä edes roikottaa mukana, tulee katsojalle helposti mieleen. Miksei nyt vaan kylmän rauhallisesti keskitytä siihen panemiseen, kun se kai kuitenkin piti olla näiden elokuvien juttu?
Köykäisen juonensa ohella Fifty Shades Freed ei tarjoa yhtään sen ronskimpaa seksiä kuin trilogian edellisetkään osat. Se on pelkkiä pikapanoja siellä sun täällä ja ihmissuhdehaasteiden ratkaisua seksillä. Johnsonin tissit kyllä nähdään ja Dornan kekkuloi hyvän ajan elokuvan kestosta ilman paitaa, mutta seksi on yhtä sisäsiistiä rakastelua takkatulen loimussa kuin missä tahansa Hollywoodista tulevassa romanttisessa komediassa.
Mihin ovat jääneet ne vihjatut, oikeasti rohkeat seksileikkisessiot?
Trilogiaa markkinoidaan syntisenä ja tuhmana, mutta housut se saa kostumaan korkeintaan sellaisessa salissa, jossa on nahkapenkit (ne tunnetusti hiostavat).
Fifty Shades Freed on yhden ihmisen fantasia täydellisestä elämästä, mihin kerätty kaikki mahdolliset kliseet siitä, mitä rahalla voi saavuttaa. Tällä kertaa lennetään yksityissuihkarilla ja käydään häämatkalla Pariisissa (koska maailmassa ei amerikkalaisen mittapuun mukaan kertakaikkiaan ole mitään muuta paikkaa ja koska jokaiseen romanttiseen elokuvaan kuuluu saada näkymä Eiffel-tornista). Nämä rahafantasiat ovat olleet niin näkyviä koko elokuvasarjan ajan, ettei saksalaisen automerkin räikeä tuotesijoittelukaan tunnu enää missään.
Fifty Shades -elokuvien viehätys perustuu samaan kuin prinsessasatujen viehätys, sillä ne ovat yhtä kaukana todellisesta arjesta ja aidosta elämästä. Vaikka niitä myydään aikuisille suunnattuna pehmopornona, tarinahan on tuhkimotarina, jossa rikas ja komea rakastuu tavalliseen talliaiseen ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka, ydinperheenä taloudellisessa yltäkylläisyydessä. Fifty Shadesin fantasia ei siis ole ruoskilla ja käsiraudoilla maustetussa seksissä vaan siinä hyvin perinteisessä kuviossa, johon kuuluvat unelmahäät, oma koti ja lapset.
Elokuvatrilogiaa ei siksi voikaan suositella muille kuin yltiöromantikoille. Kaltaiseni paatuneet kyynikot eivät saa keskeisen ihmissuhteen muovisuudesta irti karvan vertaa vaan pelkästään tylsistyvät tai ahdistuvat puolikuoliaaksi. Sillä onhan Fifty Shades -romantiikka varsin kyseenalaista. Itsestään epävarman ihmisen ja sadistisen, partneriaan vainoavan kontrollifriikin ”rakkaustarina” on karmiva, vaikka Christianin hahmoa katsojalle myydäänkin rikki menneenä pikkupoikana, joka Anastasian pitää rakkaudellaan pelastaa.
Tai elokuvan nimen mukaisesti: ”vapauttaa”.
FIFTY SHADES FREED
”E.L. Jamesin romaaneihin pohjautuvan elokuvatrilogian viimeinen osa jää juoneltaan ja kemialtaan yhtä latteaksi kuin aiemmatkin osat. Syntinen ja tuhma vaihtuu nyt sovinnaiseen ja perinteiseen parisuhdefantasiaan.”
