Arvostelu Hugh Jackmanin odotettu Reminiscence-scifi-elokuva on valtaisa pettymys
Westworldin luojan tieteiselokuva ei pääse pintaa syvemmälle. Lukuisista ideoistaan huolimatta Reminiscence on unettavan tylsä tekele.
Ensi-ilta: 3.9.2022 (vain elokuvateattereissa)
Alkuperäisnimi: Reminiscence
Ohjaus: Lisa Joy
Käsikirjoitus: Lisa Joy
Pääosissa: Hugh Jackman, Rebecca Ferguson, Thandiwe Newton, Cliff Curtis, Marina de Tavira & Daniel Wu
Pituus: 132 minuuttia
Ikäraja: K12
HBO:n Westworldin toisena luojana tunnetun Lisa Joyn Reminiscence-debyyttiohjaus saattaisi toimia paremmin sarjana. Joy on myös käsikirjoittanut tieteiselokuvansa, joka on ängetty aivan liian täyteen korkealentoisia ideoita ja noir-leffojen kliseitä. Kiinnostavasta perusideastaan huolimatta scifi-tarinasta ei muodostu koherenttia kokonaisuutta, ei vaikka se lainaa kaiken paremmiltaan.
Reminiscence yrittää olla Blade Runnerin kaltainen tunnelmallinen tieteisnoir. Se tuo mieleen myös elokuvat Chinatown, Strange Days, Minority Report ja sen sata muuta scifitarinaa ja dystopiakertomusta, joiden maailmassa elää vain huippurikkaita valtaapitäviä ja alistettuja köyhiä kurjissa olosuhteissa. Elokuva on yltiögeneerinen ja unettavan tylsä parituntinen, jonka turhan monimutkaisen juonen kiemurat unohtuvat välittömästi lopputekstien jälkeen.
Hugh Jackman näyttelee lähitulevaisuuden Miamiin sijoittuvassa elokuvassa sotaveteraani Nick Bannisteria. Hän on eräänlainen yksityisetsivä, joka tienaa kuitenkin elantonsa yhdessä veteraanikaveri Wattsin (Thandiwe Newton) kanssa tarjoamalla rikkaille mahdollisuuden elää elämänsä parhaat hetket yhä uudestaan.
Asiakkaat kytketään alun perin kuulusteluja ja oikeudenkäyntejä varten kehitettyyn aparaattiin, joka luo muistoista ja alitajunnasta löytyvistä asioista sivustakatsojan ihmeteltäväksi hologrammin. Reminiscence-kojeeseen kytketty sukeltaa syvälle mieleensä ja saa palata haluamiinsa muistoihin. Parempia aikoja kaipaavia ja nostalgiannälkäisiä riittää, sillä ilmastonmuutoksen myötä Miami on osittain veden alla. Vain rikkailla on varaa asua kuivalla maalla. Ihmisistä on tullut yöeläimiä, sillä päivisin on niin kuuma, ettei ulos ole asiaa.
Koska kyseessä on myös neo noir, niin Bannisterin elämään astelee tietysti perinteinen femme fatale. Rebecca Fergusonin esittämä Mae on mukamas hukannut sormuksensa. Bannister rakastuu mysteerinaiseen päätä pahkaa, kunnes tämä katoaa. Mies tekee luonnollisesti kaikkensa löytääkseen Maen, viettäen yhä enemmän aikaa omissa muistoissaan, kelaten onnenpäiviä ees ja taas sekä etsien vihjeitä alitajunnastaan.
Katoamista selvittäessään Bannister kohtaa salaliittoja, korruptiota, kidnappauksia, murhia ja ties mitä muuta. Leffa kurottelee joka suuntaan, mutta etenee mateluvauhtia. Tylsistymisen takaa noir-kliseistä kulunein: Jackmanin monotoninen kertojaääni selittää kaiken auki, sanomatta silti mistään juuri mitään.
Sisällöllisestikin monologi on silkkaa myötähäpeää.
”Mikään ei ole niin addiktoivaa kuin mennyt, se on totuus.”
”Muisto on vene, joka purjehtii ajan virtaa vasten ja minä olen soutaja.”
Miksi mies ylipäätään rakastuu naiseen tai haluaa elää hänen kanssa viettämänsä hetket yhä uudelleen? Mae on pelkkä tyhjä kuori, täysin persoonaton hahmo, jonka ainoa funktio on näyttää nätiltä ja kadota. Pariskunnan välisissä keskusteluissa on vielä vähemmän syvyyttä kuin kertojaäänen suoltamassa hölynpölyssä.
Jackmanin ja Fergusonin kemiat toimivat jopa kehnommin kuin The Greatest Showman -elokuvassa. Jackman tekee kyllä parhaansa, mutta tuntuu silti väärältä valinnalta rooliin, vaikka istui kuin nenä päähän Darren Aronofskyn upean meditatiiviseen ja oikeasti syvällisiä pohtivaan The Fountain -scifi-elokuvaan. Ehkä miehen viime vuosina esittämillä energisen räiskyvillä hahmoilla on osuutensa asiaan.
Parasta työtä Reminiscencessä tekee Thandiwe Newton Wattsin roolissa. Hänen sivuosahahmonsa on suunnilleen kiinnostavinta mitä lukuisia mysteereitä sisältävä elokuva tarjoaa. Se kertoo teoksen tasosta melkeinpä kaiken tarvittavan.
Watts-veteraani osaa käsitellä aseita, joten hänet on laitettu myös yhteen leffan turhista räiskimiskohtauksista, jotta naisella olisi edes jotain tekemistä. Toiminta tuntuu täysin päälleliimatulta, aivan kuin pari väkivallanpurskausta olisi lisätty leffaan studion käskystä. Melkein uneen vaipuneet katsojat täytyy ravistella jotenkin hereille.
Koska Lisa Joy on päättänyt änkeä teokseensa suunnilleen kaiken mahdollisen, Reminiscence yrittää käsitellä epämääräisesti myös ilmastonmuutosta. Osittain veden alle jäänyt Miami on toteutettu tyylikkäästi, mutta olisi voinut toimia vain komeana taustana tapahtumille. Leffa mainitsee myös esimerkiksi sodan ja paahtavan kuumuuden, ja yrittää ottaa kantaa näyttämällä jälleen yhden dystopian, jossa on vain köyhiä ja rikkaita. Reminiscence ei silti onnistu sanomaan mitään nykyhetken ongelmista, kuten hyvän scifin kuuluisi.
Myös katsoja tarvitsisi käyttöönsä Reminiscence-tekniikan. Sen avulla turruttavan tylsästä elokuvasta saattaisi muistaakin jotain jopa parin päivän päästä.
”Aika ei virtaa enää vain yhteen suuntaan”, sanoo päähenkilö Bannister, mutta on väärässä. Reminiscence-elokuvan aikana aika tuntuu pysähtyvän. Kahden tunnin kesto venyy pieneksi ikuisuudeksi.
REMINISCENCE
”Oivaltavasta ideastaan huolimatta Reminiscence tyytyy toistelemaan scifi- ja noir-elokuvien kuluneimpia kliseitä.”
