Arvostelu: Iso kiltti jätti on Steven Spielbergin huonoin elokuva sitten Kapteeni Koukun

28.06.2016 18:53 | Aki Lehti

IKJEnsi-ilta: 1.7.2016
Alkuperäisnimi: The BFG
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Melissa Mathison (perustuu Roald Dahlin kirjaan)
Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Penelope Wilton, Jemaine Clement, Rebecca Hall, Rafe Spall, Bill Hader
Pituus: 118 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Jättiläinen ja pikkutyttö ovat ystäviä
Arvostelija: Aki Lehti

dome_tahdet_25

Steven Spielbergin Roald Dahlin kirjaan perustuva ikuisuusprojekti on vihdoinkin valmis. Modernin teknologian avulla Iso kiltti jätti on saatu valkokankaalle, mutta se hukkaa alkuperäisteoksen sielun erikoistehosteidensa keskelle.

Steven Spielberg on yrittänyt tehdä Roald Dahlin Iso kiltti jätti -kirjan elokuvaversiota neljännesvuosisadan ajan. Nyt leffa on vihdoinkin valmis, mutta lopputuloksen perusteella adaptaatiota ei ehkä olisi pitänyt tehdä lainkaan.

Iso kiltti jätti on periaatteessa toisinto E.T.-elokuvasta, tarina kirjaimellisesti kahdesta täysin eri maailmasta kotoisin olevasta hahmosta ja syvästä ystävyydestä, joka voittaa pahuuden. Parhaimmillaan Spielbergin kokoperheen elokuvat ovat koskettavia, jännittäviä, hauskoja ja taianomaisia, mutta Iso kiltti jätti ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita. Se tarjoaa ainoastaan teknisesti taitavasti tehdyn taikamaailman ja mahdollisuuden ihmetellä sitä kahden tunnin ajan. Kirjan lukija upposi Dahlin satumaailmaan ohuesta juonesta huolimatta, mutta elokuva ei ole paljon muuta kuin ylipitkä tekniikkademo.

Juoni on simppeli – orpokodissa Lontossa asuva Sohvi kärsii unettomuudesta, näkee kaupungin kaduilla keskellä yötä hiippailevan jättiläisen, joka sieppaa hänet mukaansa jättiläismaailmaan. Aluksi pelottava otus onkin kiltti kasvissyöjä, omiensa joukossa kääpiökokoinen ressukka, joka ei voi päästää Sohvia takaisin omaan maailmaansa, koska pelkää hänen kertovan jättiläisistä muille ihmisille. Jättiläismaan muut asukkaat pitävät ihmislihasta ja Ison kiltin jätin on suojeltava Sohvia lajitovereiltaan. Ihminen ja jätti ystävystyvät.

Jättiläistä motion capture -tekniikalla esittävä loistonäyttelijä Mark Rylance on tietysti leffan sielu, mutta Vakoojien sillasta, edellisestä Spielbergin kanssa tekemästään elokuvastaan Oscarin voittannut mies tekee jättiläisestä rasittavan hahmon. Rylance hallitsee tarvittaessa komedian, mutta käyttää jätin roolissa vähäeleistä ilmaisua, toista vahvuuttaan. Se on aivan erilainen tyyli kuin mitä motion capture -rooleissa on totuttu näkemään. Jätti on todellakin kiltti, sympaattinen ja hyväsydäminen, mutta myös liiankin rauhallisen leppoisa.

Todella todella hitaasti omaa omituista sekakieltään solkkaava ukkeli alkaa ärsyttää jo reilun puolen tunnin jälkeen, varsinkin kun leffan ensimmäinen puolisko on dialogipainotteinen. Spielberg on halunnut tehdä jätistä hahmon, joka on mahdollisimman onnettoman oloinen rauhan mies häntä puolet suurempien lajitoveriensa seurassa.

Todennäköisesti monen katsojan tekee mieli halata hyvää tarkoittavaa honkkelia, mutta jatkuvasti nukahtamassa olevan näköisessä hahmossa on myös jotain todella häiritsevää. Pienen tytön itsekkäistä syistä kidnappaava otus kyllä koheltaa, mutta energisempi ilmaisu olisi toiminut paremmin. Väkisinkin tulee mietittyä millaisen hahmon rooliin alun perin kaavailtu Robin Williams olisi jättiläisestä tehnyt.

Jättiläisen kasvot ja kaikki pikkujutut on tehty aivan viimeisen päälle, mutta silti cgi näyttää välillä kamalalta. Satukirjan pohjalta tehdyssä satuelokuvassa hahmojen ei kuulukaan olla realistisen näköisiä, mutta koko leffan olisi voinut tehdä animaationa ja unohtaa oikeiden näyttelijöiden sotkemisen tietokoneanimaation sekaan. Varsinkin elokuvan loppupuolella jätin päätyessä 1980-luvun Lontooseen, näyttää se vain ja ainoistaan päälleliimatulta animaatiolta. Massaa hongankolistajalla ei ole lainkaan.

Ruby Barnhill pikku-Sohvina pärjää oikein hyvin. Hän ei ole näyttelijänä mikään ihmelapsi, mutta topakka tyttö tuntuu todelliselta energiapakkaukselta jättiläisen rinnalla, joka tuntuu popsineen liikaa rauhoittavia pillereitä.

Iso kiltti jätti matelee käsittämättömän hitaasti koko perheen elokuvaksi.

Jos keski-ikäinen, alkuperäisteosta innolla fanittava aina väärässä oleva kriitikko tylsistyy jo puolen tunnin jälkeen, niin perheen pienimmät tuskin jaksavat istua kahta tuntia aloillaan satumaailmasta haltioituneena. Elokuva ei missään tapauksessa ole huono, mutta paikoitellen raivostuttavan junnaava. Junioreiden kanssa tämä kannattaa ehdottomasti katsoa kotisohvalla, pitäen ainakin muutaman tauon. Loppua kohden leffa kiihdyttää tahtiaan, mutta se ei sitä pelasta.

Dahlin kirjassa oli mukana hauskaa pieruhuumoria, mutta kankaalta katsottuna se on vaivaannuttavaa. Peräilman laskeminen on tietysti parasta huumoria iästä riippumatta, mutta tässä se ei oikein sovi elokuvan pääosin surumieliseen tunnelmaan. Kirjassa törsäyttely vietiin vielä aivan eri sfääreihin, mutta Eddie Murphy -tyyppinen päräyttely olisi sopinut vielä huonommin tähän adaptioon. Poksutuhnut olisi voinut jättää kirjan sivuille.

Ison kiltin jätin suurin synti on se, että se ei ole lainkaan pelottava. Kirjassa jättiläiset jahtasivat ihmisiä ja söivät heitä, mutta leffassa itse ihmislihalla herkuttelua ei nähdä. Luunmurskaaja, Läskinlappaaja ja muut ihmissyöjäjätit kyllä haistavat Sohvin ja etsivät häntä hotkaistakseen tytön suihinsa, mutta köriläiset eivät ole uhkaavia. Ne ovat vain totaalisia tolloja. Useista Dahlin tarinoista tekee loistavia juuri se, että ne ovat paikoitellen todella hurjaa materiaalia, täynnä anarkistista ilkeyttä, mutta silti niitä voi huoletta lukea lapsille. Dahl todistaa, että makaaberi huumori ei ole aikuisten yksinoikeus. Spielbergin käsissä tarina muuttuu liian suoraviivaiseksi saduksi, perinteiseksi Disneyn siirappiversioksi.

Tuntuu jotenkin hölmöltä syyttää ohjaajaa siitä, että hän on tehnyt liikaa itsensä näköisen elokuvan. Totuus on kuitenkin se, että Iso kiltti jätti olisi taatusti parempi teos, jos se olisi enemmän Dahlia kuin Spielbergiä. Ei tätä oikein voi suositella kuin niille, joille kirja ei ole tuttu tai tärkeä teos.

PlusMiinusNolla:

+ Satumaailma on uskomattoman upea
+ Jättiläisen kasvot näyttävät lähikuvissa hienoilta
– Oikeassa maailmassa juokseva jätti on jättibudjetista huolimatta päälleliimatun näkoinen tietokonetehoste
– Ei pelota
0 Jos Spielberg ei onnistu tekemään hyvää versiota kuin suoraan hänelle filmattavaksi tarkoitetusta kirjasta, niin tuskin siinä olisi onnistunut kukaan muukaan.