Uusimmat

Arvostelu: Jacques Cousteaun pipo oli kusesta kostea, korostaa uusi elokuva

04.04.2017 13:41 Martta Kaukonen

JacquesEnsi-ilta: 7.4.2017
Alkuperäisnimi: L’odyssée
Ohjaus: Jérôme Salle
Käsikirjoitus: Jean-Michel Cousteaun ja Albert Falcon kirjojen pohjalta Jérôme Salle ja Laurent Turner
Pääosissa: Lambert Wilson, Pierre Niney, Audrey Tautou, Laurent Lucas, Benjamin Lavernhe & Vincent Heneine
Pituus: 123 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Jacques Cousteaun elämäkerta keskittyy seikkailijan ja hänen poikansa suhteeseen.
Arvostelija: Martta Kaukonen

4/5

 

Jacques – Elämä merellä -elokuvan  merenalainen kuvaus päihittää Cousteaun omat dokumentit.

Ranskalainen tutkimusmatkailija Jacques Cousteau (1910–1997) tutustutti luontodokumenttiensa katsojat merenalaiseen elämään maapallon syrjäisimpiä kolkkia myöten. Cousteaun reissut vetivät vertoja jopa Jules Vernen sankareiden fantastisille odysseioille.

Ohjaaja Jérôme Sallen elämäkerta ei toista sankarimyyttiä, vaan tarkastelee suurmiestä kriittisesti ja pudottaa tämän jalustalta. Jo viime vuonna valmistuneen, mutta vasta nyt Suomeen ehtivän elokuvan rajaus on onnistunut: keskiössä on sankarin ja hänen poikansa Philippen takkuinen suhde.

Vanhemmat lähettivät Philippen lapsena sisäoppilaitokseen, jotta he eivät olisi joutuneet ottamaan tätä mukaan tutkimusretkille. Poika ei hyväksynyt sitäkään, että menestyksen myötä Cousteau alkoi viihtyä merta paremmin seurapiireissä, varsinkin kun niistä löytyi vaimoa nuorempaa seuraa. Kusi nousi sen verran pahasti punaiseen pipoon, että dokumentit palvelivat enää vain hänen narsismiaan.

Kuuluisaa myssyäkin Cousteau alkoi käyttää vain, koska se oli hänestä ”telegeeninen” eli se sopi hyvin televisioon.

Cousteau tunnetaan intohimoisena luonnonsuojelijana. Hän kuitenkin rahoitti dokumenttinsa vuosikausia öljy-yhtiön sponsorisopimuksilla: seikkailija etsi yhtiölle merenalaisia öljylähteitä elokuviensa rahoitusta vastaan. Simone-vaimon perintökoruilla kun ei pitkälle seilattu.

Ekologinen herääminen tapahtui vasta 1970-luvulla, jolloin Cousteau järkyttyi Antarktiksella kuvatessaan valaiden lähes sukupuuttoon johtaneesta metsästyksestä. Phillippe oli tosin arvostelut isäänsä jo vuosikymmentä aiemmin eläinten epäeettisestä kohtelusta dokumenteissa.

Jacques Cousteaulla oli tapana vangita eläimiä, jotta hän saisi käsikirjoitettua dokumenttiinsa täysin fiktiivisiä juonia. Hän esimerkiksi nappasi häkkiin kaksi merileijonaa ja antoi näille hupaisat nimet. Dokumentissa herttaiset otukset esitettiin Cousteaun tutkimusalus Calypson miehistön ”ystävinä”. Katsojien ihastus oli taattu, vaikka kohtaukset olivat laskelmoidusti lavastettuja.

Saamme kiittää Cousteauta siitä, että hän teki ekologista aatetta tunnetuksi. On osittain hänenkin ansiotaan, että pääsemme nauttimaan Jérôme Sallen elokuvan häikäisevän upeista merenalaisista otoksista. Siis siitä, että meressä ylipäätään enää on mitään elämää, jota kuvata.

Huomaa kyllä, että pikkurahasta ei ole ollut puutetta, kun Jacques-elokuvaa on kuvattu ympäri maailmaa, esimerkiksi Bahamalla, Etelä-Afrikassa ja Antarktiksella.

Matias Boucardin kuvaamat merenalaiset kohtaukset ovat niin loistavia, että ne jättävät varjoonsa jopa Cousteaun omat dokumentit. Se ei ole tietenkään mikään ihme, ovathan nykyisin käytössä aivan erilaiset tekniset vempeleet – ja myös digitaaliset erikoistehosteet. Ei siis ihme, että kohtaamiset haiden kanssa hätkähdyttävät enemmän kuin Tappajahain hyökkäykset.

PlusMiinusNolla

+ Merenalaiset kohtaukset hakevat vertaistaan
+ Näyttelijävalinnat osuvat nappiin.
– Cousteaun vanhuus jää käsittelemättä. Elokuva loppuu Philippen kuolemaan vuonna 1979