Uusimmat

Arvostelu: Jim Carrey on aivan liekeissä monipuolisessa roolissaan HBO Nordicilla nähtävässä Kidding-sarjassa

09.09.2018 10:05 Aki Lehti

Tahraton mieli -elokuvasta tuttu ohjaaja Michel Gondry ja Jim Carrey työskentelevät jälleen yhdessä. Kidding-sarjassa näyttelijä esittelee sekä hauskaa että vakavampaa puoltaan.

Showtime-kanavan kymmenestä jaksosta koostuva Kidding-sarja on Jim Carreyn ja Michel Condryn toinen yhteistyö. Kidding ei ehkä osaa päättää itkeäkö vai nauraa, tunnelman hyppiessä yhdestä toiseen vähän turhankin nopeasti, mutta silti uutuus on Condryn ja Carreyn yhdessä tekemän Tahraton mieli -elokuvan ja edesmenneen Milos Formanin ohjaaman Man on the Moonin ohella yksi Carreyn parhaista rooleista.

Niin loistava koomikko kuin Carrey parhaimmillaan onkin, niin surullinen Carrey on ehkä kuitenkin se paras Carrey, kuten tässä draamakomediassa jossa hän esittää miestä jolla on arvot oikeasti kohdallaan. Naamanvääntelijä-Carreyn fanien ei kannata nyt heti säikähtää, sillä näyttelijä esittelee sarjassa myös reippaasti hauskempaa puoltaan.

Toimittajat saivat Kiddingin reilun puolen tunnin mittaisista jaksoista katsottavaksi etukäteen vain neljä, mutta jo niiden perusteella sarjan voi huoletta tuomita loistavaksi.

Carrey on Mr. Pickles’ Puppet Time -lastenohjelman päätähti, herra Pickles, joka on ollut opettavainen roolimalli lapsille jo vuosikymmeniä, hahmo jota vanhemmat voivat antaa lastensa katsoa aivan vapaasti, vailla huolta siitä että muksut voisivat nähdä ohjelmassa mitään järkyttävää tai sopimatonta.

Vaikka koko maailma tunteekin miehen vain Mr. Picklesinä, niin se on silti vain rooli. Oikealta nimeltään tv-tähti on Jeff Piccirillo, joka on pitkälti samanlainen kuin luomansa hahmo, mutta kuitenkin, no, oikea ihminen ja erilainen.

Jeff haluaa lähimmäisilleen pelkkää hyvää, vaikka häntä ei aina arvosteta. Tehtyään lastensarjaansa ties kunka pitkään, hänen mielenterveytensä alkaa järkkyä. Kärsimyksestään huolimatta Jeff jatkaa samaa rataa, asettaen muut aina itsensä edelle.

Kidding on sekä inspiroiva että traaginen kertomus, joka toimii todella monella tasolla.

Carrey esittää sarjassa tietyllä tasolla itseään, miestä joka on tullut tutuksi lähinnä vain yhdestä asiasta, vaikka osaa ammatissaan muutakin ja on siviilielämässään taatusti aivan eri ihminen kuin miltä ulospäin julkisuuskuvan kautta näyttää.

Ennen Kidding-sarjan katsomista suosittelen ehdottamasti tutustumaan Netflixin oivalliseen Carrey-dokumenttiin Jim & Andy: The Great Beyond, joka ehkä esittelee oikean Carreyn.

Paino todellakin sanalla ehkä.

Dokumentti paljastaa ainakin Carreyn saattavan olla Daniel Day-Lewisin ohella yksi aikamme parhaista metodinäyttelijöistä tai vaihtoehtoisesti aivan kuutamolla.

Kiddingin Jeff osaa olla liiankin empaattinen ja auttaa muita, mutta itsestään ja henkisestä hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei lapsenomaiselta kaverilta oikein luonnistu.

Kidding alkaa vuosi sen jälkeen kun Jeffin perhettä on kohdannut tragedia, joka lopulta saa miehen aivokemian sekaisin. Hänen vaimonsa Jill (Judy Greer) ei kestä olla samassa tilassa ihmisen kanssa, joka on kykenemätön suremaan kuten aikuisen ihmisen kuuluisi. Ainoa tapa jolla juontaja osaisi käsitellä kuolemaa on ohjelmansa kautta, mutta ei niin yllättänen hänen isänsä Seb Piccirillo (Frank Langella), joka on myös lastensarjan tuottaja ei moiseen suostu.

Mr. Pickels on miljoonien dollarien arvoinen bisnes joka takoo rahaa itse ohjelman lisäksi esimerkiksi oheiskrääsällä. Lapsen kuolema onnettomuudessa ei ole aihe, josta isä haluaa poikansa kertovan katsojilleen nukkejen ja hassujen hahmojen avulla. Asiaa sivuavia jaksoja kyllä kuvataan ja se tuntuu auttava Jeffiä ainakin jollain tasolla, mutta tv:ssä isäpappa ei suostu niitä näyttämään.

Kidding on koskettava kuvaus patoutuneesta surusta, jossa päähahmon pään sisään kurkistetaan surrealististen kohtausten avulla, vähän samaan tyyliin kuin Tahrattomassa mielessä. Lastenohjelman nuket ja animaatiot tuovat mukaan unenomaista tunnelmaa, mutta antavat Carreylle myös mahdollisuuden esitellä jonkin verran fyysistä tapaansa tehdä komediaa. Sarja näyttää sekä koko maailman tunteman kumiukkomaisen hauskuuttajan että parhaimmillaan upean draamanäyttelijän.

Niin kiltti kuin Jeff onkin, niin hänen vajotessaan yhä syvemmälle alkaa esiin nousta myös synkkiä puolia. Ne sarja esittelee fiksusti näyttämällä lähinnä raivonpuuskien jäljiltä rikottuja esineitä, eikä itse hahmoa aggressiivisena. Täysin psykoottista Jeffistä ei ainakaan neljän jakson aikana tule, sillä hän tajuaa yhä itse käytöksensä muuttuvan, säikähtää sitä mitä saattaa sisältään löytää ja yrittää olla mahdollisimman pitkälle sama pelkkää hyvää tekevä mies kuin aina ennenkin.

Condry toimii sarjan tuottajana ja on ohjannut useamman jakson, mutta ei kaikkia kuten aiemmin mainostettiin. Sarjan luoja on Weedsistä tuttu Dave Holstein, mutta Condryn kädenjälki näkyy ja tuntuu kaikkialla, lopputuloksen ollessa surrealistinen ja vailla pahansuopaa kyynisyyttä.

Showtime-kanavan tavaramerkkinä on ollut paha tapa venyttää sarjojaan niin pitkiksi, että ne muuttuvat katselukelvottomaksi moskaksi. Esimerkkeinä mainittakoon Dexter, Weeds, Californication, Nurse Jackie, Shameless ja ties kuinka monta muuta.

Poikkeuksiakin tietysti löytyy.

Tässä tapauksessa tuskin tarvitsee huolehtia että Jeffin elämää seurattaisiin vuosikausien ajan. Carrey on niin iso stara, ettei hänen tarvitse tehdä yhtikäs mitään rahan takia ja Condry tuskin suostuu jatkamaan sarjan parissa jos vaikuttaa yhtään siltä että taso alkaa laskea.

Kiddingin fiilis vaihtuu välillä turhan nopeasti kohtausten välillä ja hetkittäin huomaa ihmettelevänsä miten naiivi Jeff on pystynyt pärjäämään maailmassa edes silloin kun kaikki oli hyvin. Uutuus on silti Twin Peaksin mestarillisen paluun ohella yksi parhaista sarjoista mitä Showtime on tehnyt vuosikausiin.

Carrey on aivan liekeissä päästessään esittelemään sekä näyttelijän- että koomikontaitojaan yhdessä ja samassa roolissa. Hän tekee erikoishahmosta taitavasti oikean ihmisen, jonka kokemukset saavat nauramaan ja kyynelehtimään.

Suomessa Kiddingiä esittää HBO Nordic. Virallisesti sarja käynnistyy vasta huomenna 10. syyskuuta, mutta suoratoistopalvelu julkaisi ensimmäisen jakson etukäteen jo viime viikolla. HBO Nordicin kuukausitilaajat voivat katsoa sen täältä. Seuraavat jaksot tulevat tarjolle aina maanantaisin.

EDIT: Toinen jakso näyttää ilmestyneen HBO Nordiciin jo tänään, eli ilmeisesti uudet jaksot tulevat sittenkin tarjolle sunnuntaisin, ellei kakkosjaksoakin ole vain julkaistu ennakkoon. HBO Nordic on kertonut jaksojen viralliseksi esityspäiväksi maanantain, eli seurataan tilannetta.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat