Uusimmat

Arvostelu: Kova kuin kivi on Coeneiden laatulänkkäri

18.02.2011 07:24 Olli Sulopuisto

Kova kuin kiviAlkuperäisnimi: True Grit
Ensi-ilta: 18.2.2011
Ohjaaja: Ethan ja Joel Coen
Käsikirjoittaja: Ethan ja Joel Coen
Pääosissa: Hailee Steinfeld, Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin
Elokuvan pituus: 112 minuuttia
Ikäraja: K15
Elokuvan kotisivu: kovakuinkivi.fi

3/5

Lännenelokuva ei ole erityisen suosittu genre nyky-Hollywoodissa. Ehkä siksi Coen-veljesten tulkinta Charles Portisin romaanista on kerännyt poikkeuksellisen paljon kehuja kriitikoilta ja käsittämättömän paljon katsojia Atlantin tuolla puolen. Niinpä sitä pakostakin miettii, onko elokuvassa kenties jotain erityisen amerikkalaista, sillä vaikka se on laatutyötä, syvempi sielunveljeys jäi puuttumaan.

Tätä ei nyt pidä käsittää väärin. En väitä, että Kova kuin kivi olisi huono elokuva, sillä se on perhanan hyvä elokuva. Coeneiden tunnusmerkit ovat kaikki läsnä: Carter Burwellin hienovarainen musiikki (ytimenä vanha Leaning on the Everlasting Arms -hymni), Roger Deakinsin elegantin kaunis kuvaus, käsikirjoituksen mustassa huumorissa uppopaistettu eksistestentialismi (intiaani ei saa puheenvuoroa edes hirttoalavalla) ja aivan mahtavat näyttelijäsuoritukset.

Mutta en mahda mitään sille, että moraliteetti oikeasta ja väärästä ei koskettanut. Ilmiö on oikeastaan sama kuin taannoin Menetetyn maan kanssa, kun taas reilu vuosi sitten nähty A Serious Man oli minusta täydelisyyden perikuva. Tämä kaikki kertoo epäilemättä eniten arvostelukykyni puutteesta, mutta toimikoon se varoituksena ja opasnuorana.

Kova kuin kivi

Kenties syynä on tarina pikkutytöstä nimeltä Mattie Ross (ilmiömäinen Hailee Steinfeld), joka haluaa kostattaa isänsä kuoleman hinnalla millä hyvänsä. Tai no, ei hinnalla millä hyvänsä, sillä tarkka käsitys rahan arvosta on yksi monista Mattien ärsyttävistä piirteistä. Hän on vanhatestamentallinen hahmo, jolle kelpaa vain ja ainoastaan silmä silmästä. Se ei kuitenkaan onnistu 14-vuotiaalta naisenalulta 1870-luvun Yhdysvalloissa, vaan apuun on palkattava Rooster Cogburn (ähisevä Jeff Bridges), koko tienoon armottomin palkkasoturi. Joukkoon lyöttäytyy vielä kolmanneksi kirkasotsainen Texas Ranger LaBoeuf (Matt Damon).

Portisin kirja filmattiin jo 1969. Silloin pääosassa nähtiin John Wayne, joka pokkasi suorituksesta ainoan Oscarinsa. Coenit ovat kertoneet, etteivät he katsoneet tuota elokuvaa omaansa tehdessään, vaan tukeutuivat ennen kaikkea romaaniin. Sovitus on ilmeisen uskollinen vähän Menetetyn maan tapaan, vaikka totta kai veljekset ovat jättäneet joitain kohtia pois ja lisänneet mukaan vähän omiaan. Niinpä olemassaolevasta alkutekstistä huolimatta lopputulos tuntuu hyvin vahvasti Coen-elokuvalta, toisin kuin vaikka kauhean Ladykillersin kohdalla.

Erittäin coeniaanista on se, että elokuvan temaattinen sydän on erämaahan ratsastavan kolmikon keskinäinen nuotanveto siitä, mitä pitää ja saa tehdä. Onko rosvoja tarvittaessa selkään ampuva Cogburn oikeamielinen ritari vai pelkkä alkoholisoitunut paskahousu? Onko LaBoeuf sanojensa mittainen mies vai niihin kompastuva tunari? Ja miten ihmeessä hirttämistä silmät kiiluen vaativa pikku-Mattie voi olla sympatiseerattava päähenkilö? Kuten tavallista, kysymyksiä ei väännetä ratakiskosta vaan kuivakkaan eurooppalaisesti, jos moisen etnisen stereotypian käyttäminen sallitaan.

Olo on kuin ateistijuutalaisella. Kauheasti tekisi mieleni silmittömästi rakastaa tätä elokuvaa, mutta kun se ei onnistu, niin se ei onnistu. Ainakin ensimmäisen katsomisen jälkeen suhteemme on älyllinen ja ulkokohtainen.

PlusMiinusNolla

+ Pääkolmikko Steinfeld-Bridges-Damon pelaavat yhteen kuin kaikkien aikojen all stars -joukkue
+ Kuva ja ääni ovat taas silkkaa taivaallista mannaa

Arvostelija: Olli Sulopuisto