Uusimmat

Arvostelu Kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut Nomadland on viiden tähden mestariteos

29.03.2021 19:50 Aki Lehti

Frances McDormand tekee Nomadland-elokuvassa yhden uransa parhaista rooleista.


Ensi-ilta: 26.03.2021.
Alkuperäisnimi: Nomadland
Ohjaus: Chloé Zhao
Käsikirjoitus: Chloé Zhao
Pääosissa: Frances McDormand, David Strathairn, Linda May, Swankie
Pituus: 108 minuuttia
Ikäraja: K7


Jo viime syyskuussa Suomessa Rakkautta & Anarkiaa -leffafestareilla esitetty Nomadland aloitti maailmanvalloituksensa komeasti vain muutamaa päivää aiemmin voittamalla Venetsian elokuvajuhlien arvostetun pääpalkinnon. Jo tuolloin Chloé Zhaon ohjaamasta leffasta veikattiin Oscar-voittajaa ja nyt Nomadland onkin ehdolla kuuden pystin voittajaksi, joihin kuuluvat muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan ehdokkuudet.

Nomadland on jotain aivan muuta kuin niin sanotut perinteiset Oscar-täkyt. Vaikka sen jakelijana toimiikin Fox-kauppojen myötä Disney, niin suuria aiheita käsittelevä pienimuotoinen teos on ehdottomasti indie-elokuva. Ei mitenkään vaikea sellainen, vaan uskomattoman kaunis, realistinen ja ajatuksia herättävä.

Nomadland on Frances McDormandin esittämän Fernin kautta kerrottu tarina Yhdysvaltojen uusista nomadeista, jotka ovat lähinnä noin 60-70-vuotiaita boomereita. Omaisuutensa ja asuntonsa vuoden 2008 finanssikriisissä menettäneet ihmiset kiertävät tilapäistöistä toisiin asunto- ja pakettiautoilla, joissa he myös asuvat.

Heidän ikäistensä ihmisten pitäisi olla jo eläkkeellä, mutta se on mahdotonta koska joko eläkettä ei ole lainkaan tai se on aivan liian pieni toimeentuloon. Töitä on siis jatkettava, vaikka tarjolla on pääosin surkeita hanttihommia, jotka ovat huomattavasti nuoremmillekin todella raskaita.

Entinen sijaisopettaja Fern on menettänyt työnsä lisäksi myös aviomiehensä muutamaa vuotta aiemmin. Fernin kotikaupunki Empire on periaatteessa kadonnut kartalta suurimman osan asukkaista työllistäneen tehtaan lopettaessa toimintansa. Asunnoton Fern ei omasta mielestään ole, sillä koti se on hänen Vanguardiksi nimeämänsä pakettiautokin.

Vaikka Nomadland esitteleekin karuja ihmiskohtaloita ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan epäkohtia, niin elokuvassa on paljon kauneutta, niin sen maisemakuvissa kuin hahmoissakin. Länsirannikolla vastaan tulee loputtomia lakeuksia, aavikoita ja vuoria. Ohjaaja Chloé Zhao herkuttelee maisemilla, laajakuvilla ja 360 asteen otoksilla vähän samaan tapaan kuin Terrence Malick vuoden 1978 Days of Heaven – Onnellisten aika -klassikossaan.

Elokuva perustuu Jessica Bruderin vuonna 2017 ilmestyneeseen Nomadland: Surviving America in the Twenty-First Century -kirjaan, joka esitteli nomadielämää. Puolidokumentaarisessa elokuvassa on mukana vain muutama ammattinäyttelijä, sillä suurin osa sen nomad-hahmoista esittää itseään. Heistä moni oli mukana jo Bruderin kirjassa. Ihmisiä yhdistää ehkä eniten se, että surkeasta tilanteestaan huolimatta he eivät ole menettäneet ylpeyttään ja osaavat nauttia vähästä.

McDormandin Fern on tietyllä tapaa kuin kirjailija Bruder itse. Fiktiivinen Fern avaa oven nomadien erilaiseen maailmaan, päästäen katsojan lähelle. Ohjaaja Zhao toimii myös elokuvan käsikirjoittajana, tuottajana sekä leikkaajana. Hän ja McDormand onnistuvat kietomaan Fernin tarinan osaksi oikeiden ihmisten elämää ja kertomusta.

Fernin ajaessa yksin eteenpäin keskellä aavikkoa Nomadland on kuin maailman kaunein post-apokalyptinen elokuva. Kaiken komeuden keskelle hiipii myös hetkittäin vaarantunne, joka ei tietenkään materialisoidu miksikään epärealistiseksi. Vaikka nomadit saavatkin jatkuvasti pelätä esimerkiksi liikkuvan kotinsa hajoamista ja sakkoja, niin uhkaavista fiiliksistä huolimatta Zhao ei laita heitä kohtaamaan mitään muuta kuin todellisia kauheuksia.

Tunteet myllertävät katsojan mielessä ihan jo pelkästään poikkeavaa elämää elävän Fernin mielialan mukaan, hänen pienten ja suurten ilojensa, surujen ja pelkojen myötä. Elokuva ei tarvitse erikoishahmojen kuvaukseensa sen kummempaa antagonistia, vaan pahikseksi riittää näiden ihmisten tilanne, jossa harva elää vapaaehtoisesti. Nomadit löytävät tukea ja turvaa toisistaan, eivätkä he ole eristäytyneet muusta maailmasta katkerina.

Juoni ei ole tärkeässä osassa, vaikka elokuva seuraakin Fernin elämää ja ihmissuhteita. Teos on täysin realistinen ajankuva ja kertomus keskiluokasta aivan erilaiseen elämään tipahtaneista ihmisistä, yhä kasvavasta joukosta, jossa tärkein tukiverkko kaiken yksinäisyyden keskellä muodostuu muiden samassa tilanteessa olevien tahdosta tehdä hyvää. Elokuva näyttää, kuinka rankka elämäntapa tarjoaa myös syvää rauhaa ja onnenhetkiä, vapaana melkein kaikesta maallisesta omaisuudesta.

Nomadland on poliittinen elokuva, vaikkei se tyrkytä mielipiteitään väkisin tai paasaa helppoja ratkaisuja. Elokuva näyttää fiksun hillitysti asioiden tilan ja haluaa herättää keskustelua, kaikessa rauhassa ja rähjäämättä.

Jo ohjaaja Zhaon kaksi aiempaa elokuvaa Songs My Brothers Taught Me ja The Rider olivat upeita teoksia. Nomadland on vielä parempi, järisyttävän komea ja koskettava draama sekä inhimillisen kaunis kapitalismin kritiikki. Seuraavaksi luvassa on jotain aivan muuta, sillä Zhao sai viime kuussa Marvelin Eternals -elokuvan kuvaukset valmiiksi. Siitä saattaa tulla oikeasti omaperäinen supersankarileffa, sillä Marvel antoi Zhaon kuvata siitä suuren osan ulkona, samaan tyyliin kuin Nomadlandin.

Viime perjantaina 26. maaliskuuta ensi-iltansa harvoissa auki olevissa elokuvateattereissa saanut Nomadland tulee tarjolle Disney Plus -palveluun 30. huhtikuuta.

NOMADLAND

”Karuista ihmiskohtaloista kertova Nomadland löytää komeiden maisemien lisäksi kauneutta myös ihmisistä ja heidän teoistaan”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat