Arvostelu: Jo Nesbøn kirjasta tehty Lumiukko-elokuva on huipputekijöistä huolimatta iso pettymys

12.10.2017 09:01 | Päivi Laajalahti | 2095

Jo Nesbøn murhajännäriin pohjautuva Lumiukko-elokuva vie Norjan lumisille lakeuksille, mutta ei laadukkaasta ohjaajastaan tai pääosassa nähtävästä Michael Fassbenderistä huolimatta onnistu luomaan tarinaan tarpeeksi ahdistavaa jännitystä.


Ensi-ilta: 13.10.2017 / Alkuperäisnimi: The Snowman / Ohjaus: Tomas Alfredson / Käsikirjoitus: Hossein Amini, Peter Straughan, Søren Sveistrup, perustuu Jo Nesbøn romaaniin / Pääosissa: Michael Fassbender, Rebecca Ferguson, Charlotte Gainsbourg, J.K. Simmons & Val Kilmer / Pituus: 119 min / Ikäraja: 16


Aina eivät edes menestyskirja taustalla tai laadukkaana tunnettu ohjaaja takaa onnistunutta lopputulosta. Jo Nesbøn ahdistavaksikin kehuttuun murhajännäriin pohjautuva Lumiukko on nimittäin erinomaisista lähtökohdistaan huolimatta elokuvana lähes luokattoman jännitteetön lässähdys ja käsikirjoituksellinen tilkkutäkki. Tomas Alfredson on ohjannut mestarilliset Ystävät hämärän jälkeen (2008) sekä Pappi lukkari talonpoika vakooja (2011). Niihin verrattuna Lumiukko tuntuu käsittämättömän kömpelöltä, eikä sitä voisi kuvitella saman ohjaajan teokseksi.

Harry Hole (Michael Fassbender) on alansa parhaisiin lukeutuva rikostutkija, mutta jolla on ongelmia alkoholin kanssa. Haastavan tekemisen puutteessa hän turhautuu, kunnes uusi tulokas, Rebecca Fergusonin esittämä Katrine Bratt tuo miehen elämään vuosikymmeniä ratkaisemattomana olleen murhatutkimuksen.

Tuoreella katoamistapauksella tuntuu olevan yhteys Brattin tutkimaan, vanhaan tapaukseen. Lievästi pomppuisen alun jälkeen etsiväkaksikko päätyy tekemään yhteistyötä seuratessaan erikoisia johtolankoja ja napatakseen vaarallisen murhaajan ennen kuin tämä ehtii iskeä uudestaan.

Muissa keskeisissä rooleissa nähdään mm. Charlotte Gainsbourg Harryn entisenä vaimona, Val Kilmer vanhana etsivänä sekä J.K. Simmons menestyneenä liikemiehenä.

Rikostrillerin ei tarvitse olla täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, vaan otteessaan pitävää jännitystä saadaan usein luotua hitaammilla kohtauksilla, jotka huokuvat hiljaista uhkaa. Tähän Alfredsonin Lumiukkokin tähtää – ja alussa hetken siinä jopa onnistuukin.

Kokonaisuutena Lumiukko on kuitenkin sekava, sillä tapahtumat tuntuvat sekä irrallisilta että päälleliimatuilta. Käsikirjoitus töksähtelee ja jää tasapaksuksi tilkkutäkiksi, josta puuttuu tarinallinen jouhevuus. Osa kohtauksista jää myös täysin turhiksi, kun katsojaa pyritään johdattelemaan murhatutkimuksessa harhaan esittelemällä hahmoja ja tilanteita, joilla on lopputuloksen kannalta hyvin vähän, jos ollenkaan, merkitystä.

Elokuvassa nähtävät murhat ovat raakoja ja verisiä, pihalla murhaajan vierailun merkkinä seistä pojottavat lumiukot hetkellisesti häijyjä, mutta jännäristä puuttuu se olennaisin jännärin osa: jännitys. Siinä elokuvalle pitää antaa tunnustusta, että murhaajan henkilöllisyys ei selviä katsojallekaan heti, mutta matka kohti lopputulosta on paikoin jopa piinaavan tylsä ja merkityksetön.

Fassbender hoitaa tonttinsa norjalaisetsivänä näyttelijälle tutulla ammattitaidolla. Elokuvan hahmot pääroolia myöten jätetään kuitenkin pinnallisiksi. Heidän taustallaan lymyävään elämäntuskaan viitataan sivulauseessa, mutta henkilöhahmoista ei tunnu saavan minkäänlaista otetta, eikä heidän irrallisista taustatarinoistaan muodostu kunnollista kokonaisuutta, jotta hahmojen kohtalosta todella jaksaisi välittää.

Kun joku kuolee, se ei tunnu missään.

Kokonaan Norjassa kuvattu elokuva on paikoin kuin matkailumainos. Kylmät ja lumiset maisemat pääsevät oikeuksiinsa ja Norjan merkitystä talviurheilumaana korostetaan erityisesti. Fassbenderkin pääsee kahlaamaan lumituiskuisessa hangessa, tosin pipon ja hanskojen puute hieman ihmetyttää.

LUMIUKKO

2/5

”Lumiukko on murhajännäri, josta puuttuu jännärin olennaisin osa: jännitys. Norjan matkailumainokselta tuntuva, tasapaksu ja tilkkutäkkimäinen elokuva ei saa välittämään edes keskushahmojensa kohtalosta.”