Arvostelu: Megamind on toimivaa animaatioviihdettä supersankareiden ystäville

Ensi-ilta: 25.12.2010
Alkuperäisnimi: Megamind
Ohjaaja: Tom McGrath
Käsikirjoittaja: Adam J. Schoolcraft & Brent Simons
Pääosissa: Will Ferrell, Brad Pitt, Tina Fey & Jonah Hill / Petteri Summanen, Juha Varis, Anna-Maija Tuokko, Antti L.J. Pääkkönen & Tuomas Uusitalo
Pituus: 95 minuuttia
Ikäraja: K7
Kotisivu: www.megamind.fi

Joulun vuoksi poikkeuksellisesti vasta lauantaina teattereihin saapuva digianimaatio Megamind kertoo Teräsmiehen tarinan Lex Luthorin näkökulmasta. Perheen pienille ja vähän suuremmillekin putkiaivoille suunnattu elokuva ei keksi pyörää uudelleen, mutta on toimivaa perusviihdettä.

Megamindin tarinan keskiössä ovat tuhoutuvalta kotiplaneetaltaan maapallolle lähetetyt sini-ihoinen melonipää Megamind (Will Ferrell) ja kaikin puolin täydellinen alfauros Metromies (Brad Pitt). Metromiehen sukkula putoaa lapsesta haaveilleen unelmaperheen tupaan, kun taas Megamind päätyy vankilan pihaan ja varttuu rangaistuslaitoksessa nuoruutensa.

Vuosien saatossa supervoimainen Metromies ryhtyy koko maailman rakastamaksi sankariksi, jonka päihittämisen hyljeksitty ja halveksittu, mutta neron aivoilla varustettu Megamind ottaa elämäntehtäväkseen.

Ja kuinka ollakaan, Megamind todellakin onnistuu tavoitteessaan. Mutta mitä on superrikollinen ilman vastustajaa? Ei yhtään mitään, joten Megamind päättää luoda itselleen uuden nemesiksen ja ihastuu siinä sivussa kauniiseen reportteriin, jonka on tähän asti nähnyt lähinnä panttivankina. Vaan voiko kaupungin vihatuimmalla ilkimyksellä olla mitään mahdollisuutta kunnialliseen naisseuraan? Kenties hologrammihuijauksen turvin…

Megamind on toimivaa perusviihdettä, mutta antaa liikaa tilaa romanttiselle lällyilylle huumorin kustannuksella. Miksi vaivautua valuttamaan pikkupojille suunnattuun elokuvaan siirappia yli sietorajan, kun näin toimivilla hahmoilla olisi voinut revitellä enemmänkin? Mielikuvitusta Megamindin tekijöillä selvästi riittää.

Aikaisemmin supersankareiden kustannuksella ollaan naureskeltu Pixarin Ihmeperheessä, joka oli tekniseltä tasoltaan Megamindia vaatimattomampi, mutta tarinaltaan ja tunnelmaltaan tuntuvasti toimivampi. Vaikka Ihmeperheen ohella Itse ilkimyksen mieleen palauttava Megamind ei omaperäisyydellä pääse juhlimaan, ei elokuva kehno ole. Teknisen toteutuksensa ja ääninäyttelynsä ansiosta värikkään kohelluksen parissa viihtyy varttuneempikin katsoja.

Lisäpisteet elokuva ansaitsee etenkin Kylmä rinki -sarjassa Schillinger-natsia esittäneen J.K. Simmonsin kiinnittämisestä vankilan johtajan rooliin.

Muutaman mainion hahmon ja toimintakohtauksen ohella Megamindiin on myös onnistuttu upottamaan mainioita yksityiskohtia, jotka on suunnattu selkeästi supersankari- ja sci-fi-elokuvien ystäville. Tällaisia pääsiäismunia ovat esimerkiksi Minionin Robot Monster -elokuvasta lainattu asu ja Teräsmies-elokuvan Marlon Brandoa kummasti muistuttava ”avaruusisä”.

Innokkaimmat sarjakuvafanit voivat myös bongata elokuvasta viittauksia DC:n ja Marvelin lehtien puolelle. Metromiehen ja Megamindin asut ovat velkaa DC Comicsin Captain Marvelille, Metromies-museo puolestaan viittaa The Flash -sarjakuvaan ja niin edelleen.

Suuri yleisö näitä viittauksia ei voi millään huomata, mutta vanha sarjisnörtti hihittelee elokuvateatterin pimeydessä tyytyväisenä. Tästä Ren & Stimpy -sarjaakin ohjanneelle Tom McGrathille ja ”creative consultant” -tittelillä elokuvan tekoon osallistuneelle Guillermo del Torolle kiitokset.

Arvostelija: Tatu Junni