Arvostelu: Monsterit-yliopisto on Pixar-elokuvista kehnoimmasta päästä

Ensi-ilta: 2.8.2013.
Alkuperäisnimi: Monsters University
Ohjaaja: Dan Scanlon
Käsikirjoittajat: Dan Scanlon & Daniel Gerson
Pääosissa (englanti): Billy Crystal, John Goodman, Steve Buscemi & Helen Mirren
Pääosissa (suomi): Antti Pääkkönen, Jussi Lampi, Taisto Oksanen & Heidi Herala
Pituus: 103 minuuttia
Ikäraja: K7 /K4
Idea: Söötit hirviöt oppivat yliopistossa pelottelun taidon ja ystävyyden tärkeyden
Arvostelija: Aki Lehti

Monsterit-yliopisto on ammattitaidolla tehty ja viihdyttävä koko perheen animaatio, mutta parhaimpien Pixar-tuotosten tasolle se ei yllä mitenkään.

Alkuperäisestä Monsterit Oy:sta on ehtinyt kulua jo 12 vuotta. Nyt pihalle tuutattu Monsterit-yliopisto on hyvinkin uskollinen alkuperäiselle. Esiosasta välittyy sama fiilis kuin originaalista pelottelu-hassuttelustakin, mutta valitettavasti se myös kärsii samoista ongelmista. Monsterien esiosa ei ole komediaksi kuin paikoittain hauska. Yliopistoelämän vaikeudet ja ongelmat olisivat muuten ihan hyvää draamaa, mutta ne esitetään niin kliseisesti että aikuista katsojaa alkaa paikoitellen pänniä. Lapsiyleisö ei taas taida saada korkeakoulukohelluksesta mitään irti. Vanhempien kanssa elokuvaa pääsevät katsomaan neljävuotiaat, joilla ei voi olla mitään käsitystä opiskelijamaailmasta, johon satu sijoittuu. Ehkä tekijät luottavat siihen, että tarpeeksi värikkäät ja isosilmäiset hahmot jaksavat viihdyttää perheen pienimpiä melkein parin tunnin ajan.

Markkinointistrategia taitaa itseasiassa perustua siihen, että junioreina alkuperäisen katsoneet ovat nyt itse opiskelijoita ja raahautuvat teatteriin pelkän nostalgian takia. Valitettavasti leffa tuntuu aliarvioivan kaikenikäisiä katsojiaan. Ainakin siitä uupuu melkein täysin kaikki se intohimo ja näyttämisenhalu, jotka tekivät monista aiemmista Pixar-tuotannoista niin hyviä.

Juoni on simppeli: hirviömaailman parhaimmat pikkulastenpelottelijat Mike ja Scully eivät aina ole olleet parhaimpia kavereita. Tarina sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä osaa. Öttiäiset tapaavat ensimmäisen kerran yliopistossa, eivät tule keskenään toimeen, heidät uhataan potkaista koulusta pihalle ja parivaljakon täytyy oppia toimimaan keskenään ja ryhmässä.

Koko paketti tuntuu valitettavasti paljon enemmän Disney-elokuvalta kuin aidolta Pixarilta. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tarjolla, vaan jotenkin tuntuu siltä, että tekijät ovat olleet helpon rahan perässä. Kaivetaan esiin jo tuttuja hahmoja, kyhätään kasaan jonkinlainen juoni ja leffan loppuun pakollinen opetus. Tehdään koko komeus isolla rahalla ja helvetin hyvän näköiseksi, ja odotetaan lipputuloja ja oheiskrääsän tuottamaa rahavirtaa. Ja kyllä, tiedän että elokuvien on tarkoitus tehdä rahaa.

Leffan aikana tuli naurettua kerran ääneen ja hymyiltyä muutamaan otteeseen. Pressinäytöksessä paikalla olleet muksut eivät näyttäneet innostuvan vitseistä ja kohelluksesta juuri sen enempää. Ehkä kriitikko on liian vanha jäärä ja paikalla olleet pennut tosikkoja, mutta Monsterit-yliopisto ei vain ole kovin hauska komedia.

Eniten elokuvan juonessa ärsytti kuitenkin periamerikkalainen teinien jako suosittuihin cooleihin urheilijatyyppeihin ja täysiin luuserinörtteihin. Asetelma on tietysti klassikkokamaa gollege- ja yliopistoleffoista, mutta moisen jaon esittäminen lapsiyleisölle täysin luonnollisena ja hyväksyttävänä asiana on kummallista.

Teknisesti Monsterit-yliopisto on tietysti ykkösluokkaa, ja sen 3D toimii loistavasti, kuten animaatioissa yleensäkin. Englanninkielisen version ääninäyttelijöistä pääosien esittäjät Billy Crystal ja John Goodman ovat oikeat valinnat rooleihin. Edelleen tosin kummastuttaa studioiden tapa palkata jokaiseen animaatioon äänirooleihin tunnettuja näyttelijöitä. Raha tässäkin tietysti puhuu. Tähtien nimet leffajulisteessa vetävät teatteriin vielä muutaman katsojan lisää. Liian tunnistettavat äänet ovat silti välillä rasittavia. Vaikka Goodman loistaakin roolissaan, niin silti häiritsee nähdä miehen naaman mielessään joka kerta Sullivan-mörököllin avatessa suunsa.

Lukuisista moitteista huolimatta Monsterit-yliopisto onnistuu kuitenkin viihdyttämään. Sen ohut juoni ei mitenkään kanna koko leffan mittaa, ja ainakin kaksikymmentä minuuttia tyhjäkäyntiä olisi voinut leikata lopullisesta versiosta mäkeen. Pixarin elokuvista se taitaa olla Carsin jatko-osan ohella kehnoin, mutta se ei kuitenkaan tarkoita että elokuva olisi aivan onneton.

Pixar nosti itse monilla mestariteoksillaan riman niin korkealle, että heidän julkaisemansa ihan hyvätkin leffat tuntuvat niiden jälkeen vähän mitäänsanomattomilta.