Arvostelu Netflixin uusi kauhuelokuva yllättää positiivisesti – Mitä kummitustaloihin tulee, His House pesee Bly Manor -sarjan mennen tullen
Remi Weekesin oivaltavassa kauhuelokuvassa eteläsudanilainen pakolaispariskunta tuo heitä riivaavat hirviöt ja hirvittävät muistot mukanaan uuteen kotimaahansa.
Ensi-ilta: 30.10.2020
Alkuperäisnimi: His House
Ohjaus: Remi Weekes
Käsikirjoitus: Remi Weekes
Pääosissa: Wunmi Mosaku, Sope Dirisu & Matt Smith
Pituus: 93 minuuttia
Ikäraja: K16
Englantilaisen Remi Weekesin debyyttiohjaus, His House -kauhuelokuva sai maailmanensi-iltansa viime tammikuussa Sundancen elokuvajuhlilla. Vastaanotto oli suopea, mutta leffa tuntui unohtuvan saman tien. Onneksi Netflix osti His Housen oikeudet, sillä tänä erikoisena elokuvavuotena se olisi hyvin todennäköisesti hautautunut videovuokrauspalveluissa julkaistuna lukemattomien ja paljon huonompien kauhuleffojen alle.
Reilu viikko sitten Netflixiin tarjolle tullut His House vaikuttaa olevan hitti, ainakin suoratoistopalvelun omien maakohtaisen listausten mukaan. Se on positiivinen yllätys, sillä elokuva ole perinteisintä böö-säikyttelyä, vaikka onkin kummitustarinan ja psykologisen kauhun sekoitus.
Kummitustalot ja kirotut kartanot ovat nousseet jälleen suosituiksi kauhuelokuvien näyttämöiksi, erityisesti Mike Flanaganin The Haunting of Hill House -sarjan ja sen Bly Manor -jatkon ansiosta.
Weekesin debyytti on pienen budjetin indie-elokuva, muttei lainkaan vaikeaa kauhua. Se on osittain kasattu genren peruspalikoista ja jopa kliseistä, mutta leffan lähtokohta on verrattain omaperäinen. Yliluonnollisista asioista huolimatta karmeudet ovat niin vahvasti kiinni todellisuudessa, että His House kelvannee muillekin kuin genrefaneille.
Elokuva kertoo eteläsudanilaisesta pakolaispariskunnasta, joka on päätynyt Englantiin. Aviopari on menettänyt pakomatkalla tyttärensä, joka hukkui pudotessaan liian täyteen ahdetusta kumiveneestä meren tyrskyihin.
His House alkaa isä Bol Majurin (Sope Dirisu) herätessä painajaisesta. Vaimolleen Rial Majurille (Wunmi Mosaku) hän kertoo huutaneensa unissaan, koska uneksi heidän hääpäivästään. Rial vastaa naurahtaen, että ymmärtää sen olevan painajainen. Tämän enempää huumoria elokuvasta ei löydy, eikä juuri myöskään valkoisia valheita pariskunnan välillä.
Rakkauden lisäksi yhteiset traumat sitovat heidät yhteen, kotimaassaan tapahtuneet kamaluudet ja erityisesti lapsen kuolema.
Bol ja Rial ovat olleet vastaanottokeskuksessa jo pidempään. Nyt he pääsevät asumaan omilleen, mutta maahanmuuttovirasto vahtii heidän elämäänsä edelleen tarkasti. Kaksikko saa oman ison asunnon englantilaiskaupungista, jonka nimeä ei kerrota.
Ei niin mukavalla alueella sijaitsevalla kämpällä on kyllä kokoa, mutta se on täysi läävä. Leffa antaa ymmärtää, että rottien ja tuholaisten valtaama asunto on kunnon onnenpotku. Pariskunnan sosiaalivirkailija Mark (Matt Smith) toistelee ties kuinka monta kertaa, että hänen asuntonsa on paljon pienempi. Mark myös painottaa, että hänen raporttiensa on oltava pelkästään positiivisia tai muuten Majurit karkotetaan maasta hyvin äkkiä.
His Housen kirottu talo on siis kaikkea muuta kuin perinteiset prameat kummituskartanot, joissa aristokraattiaaveet haikailevat menettämänsä rakkauden perään.
Elokuva menee suoraan asiaan ja heti ensimmäisenä yönä talonmurjun pimeydessä ja seinien sisällä liikkuu joku tai jokin. Tällä kertaa katsojan ei tarvitse arvailla ovatko karmeudet totta vai trauman aiheuttamia harhoja, sillä sekä Bol että Rial näkevät ja todistavat yliluonnollisia kummallisuuksia. Piristävästi he eivät juurikaan piilottele niitä toisiltaan, eivätkä edes Markilta. Rial sanoo tälle saman tien suoraan, että talossa on noita, joka näyttää heille zombimaisia aaveita.
Wunmi Mosaku ja Sope Dirisu loistavat rooleissaan ja ovat todella uskottava aviopari. Heidän näkemänsä hirveydet eroavat toisistaan. Voima, jota Rial kutsuu noidaksi kuiskuttelee hänen korvaansa ja Bolia yliluonnollinen riivaa enemmän visuaalisesti, mutta molemmat näkevät kamalimman asian – kuolleen tyttärensä. Vaikka kummankin mielenterveys alkaa horjua, niin he pystyvät silti puhumaan toisilleen.
Tapahtumat pelottivat ainakin tätä katsojaa enemmän kuin päähenkilöitä. Pakolaispariskunta on jo valmiiksi traumatisoitunut ja he syyttävät hirveyksistä itseään. Tyttären kuolema on syy, miksi käsittämätön pahuus on tullut heidän mukanaan Englantiin. Molemmat ansaitsevat ainakin jollain tasolla omasta mielestään rangaistuksen ja henkisen kidutuksen. Silti kumpikaan ei anna periksi, ei vaikka kirottu talo laittaa monstereita ja toinen toistaan hirveämpiä näkyjä riivaamaan heitä.
Pikkubudjetista huolimatta His Housen erikoistehosteet, lavasteet sekä maskit ja maskeeraukset toimivat erinomaisesti.
Mukana on jonkin verran jump scare -säikyttelyä, mutta kunnon pelko syntyy aivan muuta kautta. Leffa näyttää luonnollisesti veteen ja hukkumiseen liittyviä kauhukuvia, sekä kuolleen tyttären lisäksi muita menehtyneitä pakolaisia. Välillä kummitukset muistuttavat zombeja, mutta seuraavana hetkenä ne ovat edelleen elossa olevien ihmisten näköisiä.
Verta ja gorea ei ole mukana mielettömiä määriä, vaan His House luottaa enemmän karmivaan tunnelmaan, jossa hienosti toteutettu äänissuunnittelu on erittäin tärkeässä osassa.
Vaikka His House tekee hyvin selväksi sen, että pariskuntaa riivaavat asiat eivät ole vertauskuvallisia, vaan peräisin suoraan heidän kokemistaan oikean elämän kauhuista, niin leffa onnistuu silti vetämään maton katsojan jalkojen alta yllätyskäänteellään. Sen enempää paljastamatta kerron vain, ettei kyseessä ole mikään M. Night Shyamalan -tyyppinen kikkailu, vaan täysin realistinen tapahtuma Bolin ja Rialin menneisyydestä. Se on vielä hirvittämpi kuin mikään elokuvan esittelemä selittämätön voima, ja saa katsojan pohtimaan jo näkemäänsä ja suhtautumistaan päähenkilöihin uusiksi.
His Housesta huomaa, että se on ohjaaja Remi Weekesin debyyttiohjaus, mutta muutamat pikkuviat on helppo antaa anteeksi. Kummitustaloelokuvaksi se on jo päähenkilöidensä takia erilainen. Pakolaisten tuntemaan tuskaan ja turhautumiseen on helppo samaistua, vaikka ei itse olekaan kokenut mitään vastaavaa. Weekes sekoittaa taitavasti lukemattomien kotimaansa pakosta taakseen jättäneiden ihmisten hirvittäviin kokemuksiin yliluonnollista ahdistusta.
His House on osittain tutuista palasista kasattu kauhuelokuva, mutta silti onnistuneen omaperäinen. Se on paikoin piinaavan pelottava esitellessään pakolaisten tosielämän kokemuksia ahdistavan realistisesti, yliluonnollisen kautta.
HIS HOUSE
”His House on onnistunut kauhuelokuva, jota voi suositella varauksetta muillekin kuin genren faneille.”
