Arvostelu: Oscar-palkittu Son of Saul on Schindlerin listaa parempi keskitysleirielokuva

Ensi-ilta: 4.3.2015
Alkuperäisnimi: Saul fia
Ohjaus: László Nemes
Käsikirjoitus: László Nemes & Clara Royer
Pääosissa: Géza Röhrig, Levente Molnár, Urs Rechn & Todd Charmont
Pituus: 104 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Keskitysleirivanki yrittää haudata kuolleen poikansa arvokkaasti.
Arvostelija: Martta Kaukonen

László Nemesin keskitysleiridraama jättää Steven Spielbergin Schindlerin listan kauas taakseen.

Unkarilainen keskitysleirivanki Saul Ausländer (Géza Röhrig) työskentelee Auschwitz-Birkenaussa Sonderkommando-työyksikössä, jonka tehtäviin kuuluu kaasukammioista huolehtiminen. Työntekijät uskottelevat leiriin tapettaviksi lähetetyille ihmisille, että kaasukammio onkin suihku ja että suihkun jälkeen odottaa ateria.

Kun tapettavat on saatu paimennettua kammioon, työntekijät alkavat lajitella heidän omaisuuttaan. Kaikki arvokas kerätään tietysti natseille, muu on jätettä. Seuraavaksi on raahattava kuolleet pois kammiosta ja siivottava se verestä ja muista eritteistä. Yhden työvuoron aikana Saul löytää ruumiskasasta oman poikansa. Hän alkaa kuin pakkomielteen riivaamana järjestellä pojalleen polttouunin sijaan arvokasta hautausta ja rabbin siunausta.

Näin karun tarinan kertoo unkarilaisen László Nemesin esikoisohjaus Son of Saul, joka palkittiin sunnuntaina Oscar-palkinnolla parhaana vieraskielisenä elokuvana. Vertailukohtana elokuvaan voi pitää Steven Spielbergin vuonna 1993 ohjaamaa Schindlerin listaa.

Siinä missä Spielberg pusertaa itselleen ominaiseen tapaan katsojista väkisin tunteita, Son of Saul luottaa pelkkään lakonisen kerrontaan.

Schindlerin listan sinänsä onnistunut tyylikeino, mustavalkoisuus, latisti kuvan voimaa. Son of Saulin värikuva on välillä todella armoton. Veriset otokset kaasukammiosta tai riutuneiden vankien ruumiskasat shokeeraavat ja järkyttävät, vaikka elokuva ei missään nimessä pyri shokeeraamaan. Tarkoitus on pikemminkin näyttää totuus sellaisenaan kaikessa karuudessaan lypsämättä katsojan kyyneliä.

László Nemes on paljosta velkaa ohjaaja Béla Tarrille, jonka assistenttina hän työskenteli elokuvassa The Man from London. Tyylikeinona käytetään pitkiä ottoja. Mitään ei selitetä, katsojaa ei manipuloida.

Raastavinta Son of Saulissa on kuitenkin kuvaus siitä, miten vangit itse määrättiin tappamaan toisia vankeja. Oma elämä oli kiinni siitä, että suostui ohjaamaan muita kaasukammioon. Miten tällaisten muistojen kanssa voi elää?

Elokuvan sanoma voisi olla se, että vaikka hirveyksistäkin tulee ääriolosuhteissa arkipäivää, ihmisellä on kuitenkin pyrkimys arvokkuuteen. Ruumiskasat, veri ja polttouunit eivät aiheuta vangeissa enää tunteita, mutta Saul kurkottaa silti kohti jotakin inhimillistä. Näitä tunteita elokuvan pääosaa näyttelevä Géza Röhrig onnistuu kuvaamaan koskettavasti hyvin pelkistetyllä ilmaisulla.

PlusMiinusNolla

+ Keskitysleirikuvaus on kerännyt kiitosta myös leireistä selviytyneiltä.
– Elokuva saattaa järkyttää herkimpiä katsojia.
+ Elokuva on Oscarinsa ansainnut.