Uusimmat

Arvostelu: Power Rangers on puuduttavan tylsä supersankarielokuva

06.04.2017 10:54 Aki Lehti

Ensi-ilta: 7.4.2017
Alkuperäisnimi: Power Rangers
Ohjaus: Dean Israelite
Käsikirjoitus: Max Landis, Zack Stentz, Ashley Miller, Matt Sazama, Burk Sharpless & John Gatins
Pääosissa: Naomi Scott, Dacre Montgomery, Ludi Lin, RJ Cyler, Becky G., Elizabeth Banks & Bryan Cranston
Pituus: 124 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Päivittää 1990-luvun camp-klassikko tähän päivään.
Arvostelija: Aki Lehti

1/1

Power Rangers -sarjan leffaversio ottaa itsensä aivan liian tosissaan.

1990-luvun Mighty Morphin Power Rangers -sarjaan perustuvan filmatisoinnin yhteydessä on jankutettu nostalgiasta ja paluusta campin pariin. Kukaan tuskin odottikaan uuden Power Rangers -elokuvan olevan oikeasti hyvä, mutta valitettavasti se on totaalinen pettymys niin vanhoille faneille kuin nykypäivän lapsille. Powers Rangers on rebootattu vain ja ainoastaan supersankarielokuvien suosion takia.

Sarjaa pentuna diganneet eivät löydä tästä kahden tunnin kidutuksesta kaipaamansa campia oikeastaan lainkaan. Vaikka päähenkilöt ovat teini-ikäisiä, niin leffan kohdeyleisö on lapset, joita aliarvoidaan oikein kunnolla. Power Rangers on kaiken lisäksi aivan järjettömän tylsä elokuva. Muksut ovat todennäköisesti ehtineet nukahtaa ennen kuin päähenkilöt muuttuvat ensimmäisen kerran supersankareiksi.

Dean Israeliten ohjaama ja ties kuinka monen skribentin rustaama elokuva alkaa kaukaa menneisyydestä. Bryan Cranstonin esittämä Zordon Rangereineen onnistuu päihittämään Maapalloa tuhoamassa olevan Rita Repulsa -pahiksen (Elizabeth Banks). Power Rangerit heittävät henkensä ja Rita uppoaa mereen. Sitten hypätään nykyhetkeen.

It’s morphin’ time!

Joo, ei ihan vielä. Ensin pitää tutustua päähenkilöihin, joista tulee seuraavat Rangerit. Heitä esittävät toinen toistaan huonommat nuoret näyttelijät, joiden kaikkien nimet ehdin jo unohtaa. Lita herää merenpohjasta ja teinit löytävät kaivoksesta avaruusaluksen ja Zordonin, joka on muuttunut jättiscreenillä nähtäväksi puhuvaksi pääksi. Hänen tietoisuutensa on säilynyt aluksen tietokoneen muistissa tai jotain sinne päin. Pää jankuttaa loputtomiin kuinka nuorten tulee toimia yhdessä ja luottaa toisiinsa. Se on ainoa tapa pelastaa maailma.

It’s morphin’ time!

Ei, ei vieläkään. Ensin pitää treenata taistelutaitoja, uikuttaa kuinka kamalan ahdistavaa elämä teininä on ja treenata vielä vähän lisää.

Se on ihan hyvä asia, että hahmot yritetään esitellä kunnolla, mutta puolentoista tunnin jälkeen katsoja tietää heistä juuri sen verran, että yksi on lesbo, toinen köyhä, kolmas autisti ja niin edelleen.

It’s morphin’ time!

Vasta viimeisen puolen tunnin aikana sankarimme saavat vihdoinkin Power Rangers -asunsa päälle ja käyvät taistoon Ritaa ja tämän käskyttämää Goldar-monsteria vastaan toimintakohtauksessa, joka näyttää sekoitukselta köyhän miehen Iron Mania, Pacific Rimiä ja Transformers-leffoja. Porukka osaa nyt toimia yhdessä ja luottaa toisiinsa, uskoen kohtaloonsa supersankareina. Katsojalle ei tosin vaivauduta selitämään, miksi juuri heistä tulee Power Rangereita ja minkä takia juuri näiden tyyppien pitäisi tehdä yhdessä yhtikäs mitään.

Jos elokuvasta on pakko keksiä jotain positiivista sanottavaa, niin Rita-pahis on vedetty sopivan överiksi. Muuten leffa ottaa itsensä aivan liian tosissaan, eikä sen huumori naurata, ellei sonnin lypsäminen satu olemaan mielestäsi maailman hauskin asia.

Ensimmäinen Power Rangers -elokuva on vain vähän parempi kuin Michael Bayn tuoreimmat Transformers-mäiskinnät, joihin se myös väkisin vertautuu. Leffalle on luvassa ilmeisesti viisi jatko-osaa, mutta ollaan silti optimistisia ja toivotaan seuraavan olevan tätä todella hitaasti käynnistyvää rahastusmasiinaa parempi. Tehkää tulevat elokuvat vähän enemmän kieli poskella, jooko? Tämä Power Rangers on täyttä roskaa, mutta aivan väärällä tavalla.

PlusMiinusNolla

+ Alun yhden oton autokaahailukohtaus on ihan näppärän näköinen
+ Rita Repulsa
– Kaikki muu

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat