Arvostelu: Rango, tuo ihanasti haahuileva liskolänkkäri

Alkuperäisnimi: Rango
Ensi-ilta: 18.3.2011
Ohjaaja: Gore Verbinski
Käsikirjoittaja: John Logan
Äänet, englanninkielinen versio: Johnny Depp, Abigail Breslin, Bill Nighy, Isla Fisher, Alfred Molina, Harry Dean Stanton, Ray Winston, Timothy Olyphant
Äänet, suomenkielinen versio: Reino Nordin, Elena Leeve, Ella Haartti, Jarmo Mäkinen, Jukka-Pekka Palo, Ossi Ahlapuro
Elokuvan pituus: 109 minuuttia / 1 h 49 min
Ikäraja: 11
Elokuvan kotisivu: www.rango.fi

Yliajettu vyötiäinen kertoo totuuden: on mentävä länteen. Niin alkaa Rango, jossa Johnny Deppiltä kuulostava kameleontti astuu Eastwoodin italosaappaisiin ja dallaa niillä yli autiomaan. Gore Verbinskin ohjaama tietokoneanimaatio on parhaan sortin yllätys. Se on jotakuinkin hupsu, mittaamattoman kaunis ja kiehtovan omapäinen elokuva, jollaisia ei teattereissa liikaa nykyään näy.

Rangoa voi ihastella ainakin kolmesta eri syystä. Niistä ilmeisin on nimihenkilönä ääntelehtivä Depp. Terraariossa ikänsä asunut kameleontti on paennut tylsyyttä näyttelemiseen (*köh* kameleontti *köh*), joten hänellä on hatarahko suhde todellisuuteen. Depp vuodattaa käsikirjoittaja John Loganin monologeja niin, että hän samaan aikaan kuulostaa uskovansa niihin itsekin – ja pelkää jatkuvasti jäävänsä kiinni teosta. Toisin sanoen Rango, tuo isotteleva vaihtolämpöinen, on moniselitteinen hahmo, jollaista on aina kiinnostava seurata. (Mainittakoon, että en ole nähnyt elokuvan suomenkielistä versiota.)

Toinen syy on se, että Rango on mieltälaajentavan komea elokuva. En osaa sanoa, onko se uraauurtava animaatio, mutta jumantsuige että näyttää hyvältä. Eipä sillä, ainahan Industrial Light & Magicilla on osattu kuvia tehdä ja kun konsultiksi on palkattu Coen-veljesten luottokuvaaja Roger Deakins, niin on syytäkin odottaa mahtavaa kuvaa. Kasvot, karvat ja silmät ovat kaikki vangitsevan näköisiä. Yksin valaisu on taianomaista. Jos sallitte yhden huonon kamera-aiheisen puujalkavitsin: tulee ihan tippa linssiin.

Kolmannekseen koko tarina on kerrottu jotenkin vinksahtaneesti. Itsestään suuria luuleva Rango saapuu sattuman tai sallimuksen saattelemana Dirtin kaupunkiin, joka on keskelle autiomaata rakennettu kopio spagettilänkkäreiden kurjista hökkelikylistä. Sitä asuttaa joukko kovasti inhimillisen oloisia jyrsijöitä, matelijoita ja muita ötököitä, joilla on varmasti enemmän luonnetta kuin keskimäääräisen Hollywood-rainan näyttelijöillä yhteensä.

Joko mainitsin tarinaa kommentoivan mariachi-yhtyeen, jonka soittajapöllöillä on taipumus dramatisoida tapahtumia? Eikä unohdeta alkupuolen metatasoja huolella sekottavaa gagia, jossa havaijipaitaan pukeutunut Rango läsähtää Hunter S. Thompsonin ohjaaman avoauton tuulilasiin. Ylettömän itsetarkoituksellista vai ei? Rango ei tuomitse.

Viittauksia hyviin elokuviin on aivan mahdottomasti, mutta ei aivan tavalliseen ”aikuiset nauraa, lapset ei tajua” -tyyliin. Dirtin pormestarina huseeraava kilpikonna on kuin ilmetty John Huston, kun taas samaa paikkaa terrorisoivalla gangsterilla on Lee Van Cleefiltä lainattu hattu. Ja se länsi, johon alun vyötiäinen – jonka keskellä on siis sarjakuvamainen litteä kohta – viittaa: sieltä löytyy tietenkin Lännen henki, joka siristää silmiään, jakaa viisaita neuvoja ja ajaa sitten pois Oscarit golfkärryn takana hölskyen. Kun keksii ja malttaa olla selittämättä kuoliaaksi tällaisia visuaalisia vitsejä, eivät tarinan lainatut paikat tunnu latteuksilta vaan kunnianosoituksilta.

Leffa saattaa välillähieman hidastempoiselta, sillä vaikka vauhdikkaita toimintakohtauksia riittää (myyriä, jotka lentävät lepakoilla, joihin on kiinnitetty Maxim-konekiväärit – miksi ei?), elokuvan käsikirjoitusta ei ole rakennettu katsojan epätietoisuuden minimoimiseksi. Pikemminkin se tarjoaa monta mahdollisuutta jäädä ihastelemaan Deppin ja kumppaneiden omituisuutta. Siitä kannattaa nauttia täysin rinnoin, koska tällaisia elokuvia tehdään aivan liian harvoin.

Lue myös Rango-pelin arvostelu: Rango (PS3, Wii, Xbox 360)